Kazuo Ishiguro - Klara ja aurinko

Metan palveluista on poistuttu, kauan eläköön Mastodon. Mastodonista löytyi heti myös hirvittävän aktiivinen suomalainen kirjaskene, joka itse asiassa innosti nyt aktivoitumaan tämänkin projektin suhteen. Avataan vuosi Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko -kirjalla. Olen lukenut Ishigurolta aiemmin pari kirjaa ja muistelin, etten ollut mitenkään loputtoman vaikuttunut kummastakaan. Nyt kun kuitenkin luin mitä tänne Tavaukseen olen aiheesta kirjoitellut, niin molemmat ovat tehneet kyllä vahvan vaikutuksen. Klara ja aurinko valitettavasti ei, mikä varmaan on värittänyt muistoja aiemmistakin kirjoista.

Klara ja aurinko on scifi-kirja jostain rinnakkaisesta lähitulevaisuudesta. Kirjan erikoisuutena ovat keinoystävät, robotit, joita hankitaan lapsille kavereiksi. Keinoystävät ovat selvästi tietoisia, koska kirjan päähenkilönä ja kertojana on keinoystävä Klara. Keinoystävät toimivat auringonvalolla ja suhtautuvat omalla tavallaan uskonnollisesti aurinkoon. Kiireinen liikenainen hankkii Klaran ystäväksi Josie-tyttärelleen. Koko asetelma on vähän kuin jostain goottilaisemmastakin romaanista. On syrjäinen talo ja siellä sairaalloinen tytär ja salaisuuksia salaisuuksien päällä.

Klara navigoi äidin ja tyttären välillä ja tekee huomioita Ishiguron rakentamasta ankeasta tulevaisuudesta. Mitään ei selitetä oikeasti vaan Ishiguro pitää jälleen tiukasti kiinni siitä, mitä hahmot tietävät ja mitä oikeasti voisivat selittää toisilleen. Klara on kaupan nurkassa asuva robottilelu, joten hän ei tiedä ulkopuolisesta yhteiskunnasta mitään, eikä sitä hänelle myöskään missään vaiheessa selitetä. Erilaisia tiedonmuruja kyllä putoilee eteen tasaisesti, mutta moni asia jää täysin hämärän peittoon ja varmasti hyvä niin. 

Ishiguro jättää täysin huolettomasti laukaisematta takanreunustalle nostettuja aseita, esimerkiksi RPU-talo tms. joka akronyymeineen jää pysyvästi täysin vierailematta, vaikka se rakennuksena varjostaakin tarinan vaiheita toistuvasti.

Helppo olisi keksiä kaikkea kehuttavaa, mutta Klara ja aurinko ei silti vain oikein iskenyt. Hyvin tehty, hyvä hyvä. Äidillä on omat riipaisevat salaisuutensa ja naapurin pojankin äidillä on ongelmia ja maailma on jotenkin pielessä ja jossain on joku väkivaltainen anarkistikommuunikin, mutta jotenkin kaikki vain jäi vähän tarpeettoman ja hyödyttömän tuntuiseksi. Klara seikkailee ja tekee uhrauksia, jotka ei oikein maksa mitään mutteivät autakaan mitään ja asioita tapahtuu ja sitten kaikki jatkaa elämää, vaikka ei ihan niillä tavoilla kuin mitä ajattelivat, plip plöp. Vähän tällainen tunnelmahan Ishiguron kirjoissa toisaalta tuntuu aina olevan. Lukemisen jälkeen on vain vähän raskas olo ja laskee kirjan käsistään ja toteaa, että semmoista.

Semmoista.

P.S. Mastodonista minut löytää täältä!

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Otetaan tähän aiemmista Ishiguroista Remains of the Day. Tästä tykkäsin kyllä lopulta varsin paljon. Raskasta soutamistahan tämä on, mutta hauska myös vähän, muistaakseni. Lisäksi jumankauta en enää muista miten muotoilin nämä loppuvinkkaukset, miten tän tekstin saa silleen vähän kapeammin?

Olisin halunnut vinkata tähän Ursula K. Le Guinin The Left Hand of Darknessin, mutta enhän minä ole siitä tänne kirjoittanut! Le Guinin tunnelmassa on vähän jotain samaa raskautta ja painostavuutta kuin Ishigurolla ja lisäksi heillä on yhteistä scifi-genre. The Left Hand of Darkness oli ihan järjettömän vaikuttava kirja parhailta osiltaan. Vieläkin tulee tippa silmään kun mietin Estravenia. Hieno tarina ystävyydestä ja menetyksestä ja paljon kaikesta muustakin, tietysti.