Hannu Rajaniemi - The Quantum Thief

Lukeminen ei ole hetkeen oikein sujunut, mutta nyt ajattelin kokeilla jos vaihtaisikin kokonaan mitä yrittää lukea. Etsin aiemmin nipun erilaisia scifi-kirjoja Iain M. Banksin Kulttuuri-kirjojen hengessä, mutta en lopulta aloittanut mitään löytyneistä vaihtoehdoista. Nyt tartuin kuitenkin yhteen silloin löytyneistä kirjoista, Hannu Rajaniemen The Quantum Thieffiin.

Kvanttimenoa siis luvassa. 

Kirjan päähenkilö on Jean le Flambeur, joka on selkeästi Arsene Lupin... in space! Herrasmiesvarkaat toki aina vetoavat, joten mikäs siinä. Mukana on avaruussuomalaisia, avaruuskasakoita, avaruuspelinörttejä ja yleisesti post-singulariteettimeininkiä. Ihmisen tietoisuus on digitoitavissa ja siirrettävissä keinotekoisiin kehoihin, planeettoja maankaltaistetaan ja kvantti-nano-teknologiahärveleitä vilisee kaikkialla jne. jne.

Avaruussuomalainen Mieli vapauttaa Jean le Flambeurin kvanttivankilasta suorittamaan jotain erityisen tärkeää tehtävää, mutta ennen tehtävän suorittamista varkaan on ensin kuitenkin kerättävä menettämänsä muistonsa ja taitonsa takaisin. Tähän treenimontaasiin tämä trilogian koko ensimmäinen kirja sitten kuluukin. Myönnettäköön, että jo tämän montaasin aikana maailmaa muutetaan ja aitaa kaadetaan varsin paljon. Silti The Quantum Thief on melkoista petaamista trilogian seuraavia osia varten. Sitä varsinaista tehtävää ei esimerkiksi vielä tämän kirjan aikana edes kerrota. Ilahduin kompaktista 400-sivuisesta scifi-kirjasta, joten kieltämättä oli vähän pettymys todeta lukeneensa vasta yksi kolmasosa jostain paljon pidemmästä kirjasta.

Tästä huolimatta The Quantum Thief on varsin ok. Tarina liikkuu vaudilla, Jean on viihdyttävä superroisto ja Rajaniemen rakentama maailma on kieltämättä vähintään varsin mielikuvituksellinen. Erikseen on mainittava hieno action-kohtaus, joka näytetään sekä yliluonnollisella nopeudella toimivan Mielin että normaalivauhdilla operoivan Jeanin näkökulmasta. Harvinaisen onnistuneesti ja tehokkaasti kirjoitettu.

Varsinkin kirjan alkupuolella The Quantum Thief lipsuu vähän sanasalaatti-taikascifi-genren puolelle. Rajaniemi ei harrasta sitä, että joku hahmoista kääntyisi kameraan ja kertoisi mitä mikäkin termi tarkoittaa tai muutenkaan selittäisi lukijalle kirjan maailman teknologiaa. On toki ihan hauska harjoitus päätellä kontekstista ja osittain tutuista sanoista mistä varmaan on kyse, mutta ihan loppuun asti homma ei tunnu loksahtavan paikoilleen. Kirjan lopussa termit on jo tajunnut ja osa on jopa selitetty, mutta silti jokin ontuu, vaikka vähän vaikea sanoa tarkalleen mikä. Rajaniemen rakentama maailma on mielikuvituksellinen, mutta välillä on sellainen olo, että mielikuvituksellisuus on vähän itsetarkoituksellista eikä varsinaisesti palvele kauheasti tarinaa. Periaatteessa Rajaniemen teknopuppu kyllä kertoo kirjan maailmasta ihan samalla tavalla kuin Iain M. Banskin Kulttuuri-kirjojen teknopuppu, mutta joku vaikeasti selitettävä ero pupuissa kuitenkin on. Yhtenä konkreettisena esimerkkinä Banksilla on kirjoissaan veitsiohjuksia. Banks ei selittele veitsiohjuksiaan yhtään sen enempää kuin Rajaniemi qdot-aseitaan, mutta veitsiohjus on samaan aikaan huipputekninen, elegantti ja itsensä selittävä kun qdot-ase taas on jotain kvanttijuttua kai ja silleen.

Rajaniemen teknopupussa on kaikessa vähän sama fiilis. Kaikki on vähän epämääräistä ja mystistä. Tämä on varmaan täysin tarkoituksellinen tyylikeino. Kvanttijutut on lähtökohtaisesti vähän sekavia ja The Quantum Thieffin maailmassa ihmiset eivät selvästi ole vielä päässeet singulariteetistaan kunnolla yli. Kaikessa on puoliuskonnollinen tunnelma. Banksin Kulttuurissa taas mysteerit on jo selvitetty. Maailmankaikkeus on ihmisten käsityskyvyn näkökulmasta ratkaistu ongelma. Kulttuurin teknologia on linjakkaan esteettistä ja esittävää, The Quantum Thieffin teknologia on vähän tarkoituksellisen tuntuisen hämärää ja hähmäistä.

Vaikka en tästä tyylikeinosta erityisen paljon pidäkään, Rajaniemi selittää kuitenkin lopulta tarpeeksi. Kirjan edetessä asioista onnistutaan näyttämään tarpeeksi puolia, että lopussa on jo aika hyvä fiilis mitä gogolit tai qdotit ovat. Ihan viimeisillä sivuilla vähän jopa vilautetaan mikä Sobornost on, johon onkin sujuvasti viitattu koko kirjan ajan. Trilogian edetessä yhä useampi hämärä termi alkaisi varmaan kirkastua.

En vain vieläkään osaa päättää olenko tarpeeksi kiinnostunut, että haluaisin lukea trilogian loppuun. Toisaalta luin The Quantum Thieffin lähes yhdeltä istumalta läpi, mikä on varmaan ihan hyvä merkki. Toisaalta en ole The Quantum Thieffin perusteella ihan vakuuttunut saako Rajaniemi höyryn riittämään vielä kahteen yhtä pitkään kirjaan lisää. Pajatso tuntuu tyhjentyneen jo aika paljon, mutta toisaalta Jean le Flambeur olisi hauska päästä näkemään ihan oikeasti vauhdissa. Tässä kirjassa kuultiin Jeanin cooliudesta ehkä enemmän kuin nähtiin. Arsene Lupinin tasolla ei vielä ihan olla, mutta ehkä seuraavassa kirjassa vaihde olisi jo kunnolla silmässä?

Tämä selviää varmaan ainostaan kokeilemalla. On tässä sen verran hyviä elementtejä, että eiköhän tätä kvanttimenoa voi vielä toisenkin kirjan aloittaa. Varataan lopullinen mielipide sitten myöhemmäksi.

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Iain M. Banks on mainittu niin monta kertaa tässä, että otetaan mukaan häneltä ainut Tavauksessa oleva Kulttuuri-kirja Surface Detail. Nyt kun luen mitä olen 2011 kirjasta ajatellut niin ei tämä nyt niin kauhean vaikuttavalta kuulosta tämä Banksikään :D Pitää ehkä oikeasti lukea joku Banksinkin kirja pitkästä aikaa uudestaan eikä vain muistella niitä ja antaa ajan kullata muistoja.

Olisin ottanut tähän jonkin Arsene Lupin -kirjan, mutta en näköjään ole kirjoittanut mistään niistä mitään Tavaukseen. Kauhean vahva muistikuva, että olisin kirjoittanut, mutta ei näköjään! Oh well!