Graham Greene - Inhimillinen tekijä

Väliin ihan itse hankittu kirja. Graham Greeneltä aiemmin lukemani Travels with My Aunt oli niin hyvä, että kun näki tämän Fidalla hyllyssä niin poimi mukaan. Luin joskus tosi aikoinaan jonkin tosi hyvän Greenen novellin, josta lähtien olen pitänyt häntä selkeästi taidekirjailijana. Näiden parin luetun romaanin perusteella meininki tuntuisi kuitenkin olevan selkeän viihteellistä. Jännittävää tai humoristista ja vähän surullista. Tulee mieleen Muriel Spark ja miksei tietysti tulisi kun lähes saman sukupolven englantilaisista kirjailijoista on kyse. Pikaisen googlauksen perusteella Greene ja Spark ovat selvästi olleet tietoisia toisistaan. Jotenkin sukulaissieluja tuntuisivat monen asian suhteen olleet.

Aiemmin Greeneltä luettu Travels with My Aunt vähän flirttasi vakoilun ja kansainvälisen rikollisuuden ja muun hämärämeiningin kanssa, mutta Inhimillisessä tekijässä päähenkilö on ihan oikea turvallisuupalvelun työntekijä ja kirja on ihan virallisesti vakoiluromaani. Kylmää sotaa käydään ja Etelä-Afrikan apartheid riippuu kirjan kaikkien tapahtumien yllä yleisenä käsiteltävänä aatteena. Samalla Greene pyörittelee uskollisuuden teemaa monelta kantilta: uskollisuus maata, aatesuuntaa, ystäviä tai itseään kohtaan. Pelottavimpia hahmoja kirjassa tuntuvat olevan hahmot, jotka kokevat vähiten uskollisuutta mitään kohtaan "suurempaa" kohtaan. Brittiläisen salaisen palvelun MI6:n tohtori Percival on uskollinen vain kalastukselle ja muuten tuntuu vain pelaavan pelejä jotenkin omaksi huvikseen. Etelä-Afrikan edustaja Muller on sentään rehellisesti rasisti ja valtava mulkku vuosikymmenestä toiseen, mikä tekee hänestä jollain oudolla tavalla inhimillisemmän hahmon kuin lipevä seuramies tohtori Percivalista, joka huokuu kuolemanvaaraa jokaisena hetkenä kun on esillä kirjassa.

Tämä oli taas niitä kirjoja, jotka oli kauhean hauskaa lukea tietämättä mitään kirjasta etukäteen. Ei tiennyt mistä on kyse, kuka on vastavakoilija, kuka on kaksoisagentti vai onko kukaan, tai mitään muutakaan. Ei tiennyt päähahmon taustoja tai mikä kirjan varsinainen juoni tulisi olemaan. Siitä syystä en tässäkään kerro juonenkäänteistä oikein mitään. Ihan hauska lukukokemus. Ei yhtä hauska kuin Travels with My Aunt, mutta jos on dekkarit jo luettu ja haluaa jotain lievästi kunnianhimoista, muttei kuitenkaan liian ryppyotsaista tai kokeellista, niin tässä on oikein hyvä vaihtoehto. 

Greene on jännittävä kun hän samaan aikaan voi kirjoittaa Inhimillisen tekijän kaltaisen oikein mukiinmenevän vakoilutrillerin, mutta jonka lukemista ei pahimmankaan kirjallisuudellisuus-elitistin tarvitse hävetä. Ei tästä nyt ehkä ihan hirveästi jää pidemmällä tähtäimellä käteen tästä kirjasta, mutta ei kaikista kirjoista tarvitsekaan jäädä. Toisaalta, jos ei kerran jää mitään kauhean vahvasti käteen niin samalla vaivalla voisi lukea jotain aivan puhtaasti viihteellistä?

Tässä kohtaa kuitenkin on vaarassa upota viihteellisyys vs. oikea taide -suohon, mihin en tällä hetkellä ehkä ole ihan valmis. Pelkkä hömppäkin [sic!] voi olla vaikuttavaa ja sitä voi muistella vuosikymmeniä myöhemmin (esim. Wodehousin Kuolemattomia golf-tarinoita käy aina välillä mielessä, blogattu 2010) ja toisaalta joku kokeellinen ihmetaiteililu voi pudota päästä nopeasti. Tärkeintä on kuitenkin aina vain lukea ja kirjoittaa ja ehkä taiteen suuruuden arvostelu olisi hyvä jättää pois kokonaan. Vaikea silti olla olematta innoissaan, että olen tarttumassa seuraavaksi perintökirjasarjan huipentavaan Dostojevskin Rikokseen ja rangaistukseen ja olen jo valmiiksi ihan fiiliksissä kun on tekosyy taas lukea joku iso kirja.

Anyhoo, Graham Greenen Inhimillinen tekijä. Ihan ok!

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

P.G. Wodehousen Kuolemattomia golf-tarinoita olikin yllättävän kuolematon. Kirjana rehellisesti arvioiden oikeastaan ehkä aika heppoinen, mutta jotain taikaa tässä on 12 vuotta sitten selvästi itselle ollut.

Muriel Sparkin Loitering with Intent oli todella onnistunut versio tämmöisestä kevyestä, mutta ihan kauhean hyvästä, kirjasta. Mainio päähenkilö, mielenkiintoisia sivuhahmoja, huikea tekstin taso noin yleisesti. Tunnelma sopivan kevyt ja hauska, mutta kuitenkin tosi kirjallinen meininki kaikin puolin. Joskus ehkä voisi lukea jopa uudestaan.