William Faulkner - Kaikkein pyhin

'

Nobel-voittajia perintönä äidin kirjahyllystä. Vuorossa William Faulknerin painajaismainen Kaikkein pyhin. Erikoinen kirja. Hämmentävä ja hieno elämys, joskin raskas sellainen. Faulkner on minulle täysin tuntematon kirjailijana. Nimen tunnisti jotenkin jostakin, mutta mitään muuta ei tiennyt mihin oli lähtemässä. Ilmeisesti kyseessä on jonkin verran läpimurtoteos Faulknerille. Ei voi kuin ihmetellä kuinka rankkoja tyyppejä 1930-luvun lukijat ovat olleet jos näin ns. taiteellinen ja rankka kirja lyö läpi isosti.

Kaikkein pyhin sijoittuu vuoteen 1929 USA:n kieltolain aikaan. Keski-ikäinen lakimies Horace Benbow pakenee eksitentiaalisen kriisin kourissa kotoaan ja vaeltelee syvällä etelässä etsimässä itseään. Hän törmää viinan salapolttajien maatilalle, jossa kohtaa kirjassa oleellisessa osassa olevan sekavan yhteisön. Benbow'n kautta esitellään yhteisö ja se jäsenet lukijalle. Mukana on mm. pelottava erikoiskriminaali Popeye, yksinkertaien jässikkä Tommy ja Goodwinin pariskunta, joista Lee on varsinainen viinatrokarien pomo ja Ruby Lamar tämän elämänkumppani ja avopuoliso.

Kaikki kirjan eri hahmoryhmittymät kietoutuvat toisiinsa. Benbow'n sisaren poikaystävä päätyy kaatokännissä viinamaatilalle mukanaan opiskelijatyttö Temple Draken. Temple Drake laittaa maatilan asiat täysin sekaisin ja lopputuloksena Popeye ampuu yksinkertaisen Tommyn ja raiskaa Templen.

Tästä kirja jakautuu kahtia. Toisaalta seurataan Templen traumahuuruisia käänteitä ja toisaalta Benbow'n lähes yhtä sekavaa yritystä puolustaa ampumisesta väärin syytettyä Lee Goodwiniä. Kaikki tapahtuu kuin unessa. Aika kulkee nykäyksittäin ja ottaa askelia myös taaksepäin, päähahmot Benbow ja Temple eivät tunnu voivan vaikuttaa tilanteisiin tai edes omaan käytökseensä vaan vain näyttelevät sivustakatsojina roolejaan painajaismaisessa ympäristössä, joka muljuu ja kuljettaa hahmoja vääjämättömästi kohti tuhoa. Temple esim. haluaa pois maatilalta ja pakenee sieltä useita kertoja (kenenkään estämättä), mutta aina jotenkin päätyy yhtäkkiä juoksemaan takaisin maatilalle. Hän voisi millä tahansa pakoretkistään vain jatkaa kävelyä ja olla turvassa siltä kohtalolta, mistä häntä varoitetaan ja miltä hänet yritetään myös pelastaa, mutta toistuvasti hän vain päätyy takaisin maatilalle kaikkien vaarojen keskelle.

Vastaavaa unenomaista paikallaan polkemista on Benbow'n rimpuilu hänen yrittäessään puolustaa Goodwilliä oikeudessa ja omaa itsenäisyyttään ihmisenä. Benbow yrittää olla hyvä mies, mutta ei tunnu saavan aikaan mitään muutosta siinä, miten asiat menevät. Benbow'n sisar ajaa hänen ylitseen kaikissa käänteissä ja Benbow itse luhistuu aina kun maailma kääntyy häntä vastaan. Kyse ei ole edes luovuttamisesta vaan Benbow vain murtuu ja ajelehtii sekavana sekavasta tilanteesta toiseen. Benbow'ssa on jotain samaa kuin monessa Kafkan päähenkilössä. Monelta Kafkan hahmolta löytyy tosin taistelutahtoa enemmän vaikka aivan yhtä avuttomia hekin lopulta maailman edessä ovat.

Kaikkein pyhin on niitä kirjoja, joissa on vähän vaikea pysyä konkreettisesti perässä tai aina ihan ymmärtää mitä tapahtuu. Välillä kuvaus on niin unenomaista, että ei nyt ole ihan varma mitä tapahtuu tai tapahtui, mutta se ei ainakaan itseäni juuri haitannut. Tunnelma on niin tiheän painostava ja yleiset suuntaviivat ovat kuitenkin selvillä, että yksityiskohdista ei välttämättä olekaan niin väliä. Faulkner on sieltä selvästi vähän taiteellisemmasta päästä kirjoittajia ja vertauksia riittää, mutta toisin kuin esim. Stephen Kingillä se ei käynyt missään vaiheessa ärsyttämään liikaa. Pysyy hallinnassa. Hahmot ovat vähän sivuseikkoja. He ovat vain osa tätä painajaista, jota Faulkner kirjoittaa tai ehkä painajaisen uneksijoita itse.

Yllättävän raskas kirja lukea kaiken kaikkiaan. Sen verran kova elämys, että vähän varovaisesti kyllä seuraavaa Faulknerin kirjaa lähestyisin. Pitää toipua ehkä hyvä tovi tämän jälkeen ensin. Siitä huolimatta on tyytyväinen olo, että tämän luki. Vähän jotain muuta tällä kertaa.

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Varsinaista Kafkaa ei löytynyt Tavauksesta lainkaan, joten tyydytään Stanislaw Lemin kafkamaiseen Memoirs Found in a Bathtub -kirjaan. Monella tavalla yhtä mustaa meininkiä, mutta tällä kertaa huumorilla.

Toisena nostona aiemmin perintökirjasaagassa tavattu Ernest Hemingwayn Käärme paratiisissa. Jollain tavalla samaa henkeä löytyy näistä kahdesta kirjasta, vaikka Hemingwayn taiteellisuus on 100 % erilaista kuin Faulknerin. Käärme paratiisissa kävisi Faulknerin jälkeen virkistävän suorasta kirjasta, vaikka taidetta onkin mukana runsaasti.