Ernest Hemingway - Käärme paratiisissa

Tavauksessa alkaa perintökirjahaaste. Luen kohtuullisen harvoin paperisia kirjoja, mutta nyt tuli perittyä niitä sen verran monia ja hyviä, että haluan lukea niistä läpi kattauksen. Ensimmäisenä listassa Ernest Hemingway. Alustuksena, että minulla on erittäin negatiivinen ennakkokäsitys Hemingwaysta.

Olen joskus aiemminkin yrittänyt lukea Hemingwayta ja ainakin Vanhuksen ja meren jättänyt hyvin päättäväisesti kesken. Tänne Tavaukseen asti on päätynyt novellikokoelma Kilimandsaron lumet, josta olen kiteyttänyt mielipiteet näköjään seuraavasti:

”Plöö plää Hemingway” 

- Jaakko, 14.8.2010

Sen vuoksi olikin melkoinen yllätys kun Käärme paratiisissa osoittautui aivan tajuttoman hienoksi kirjaksi. Tämä on nyt sellaista kun Hemingwayn on aina luvattu olevan, paitsi vissiin uskaltavampaa ja avarakatseisempaa.

Takakannessa luvataan jotain uskaltavan biseksuaalista meininkiä, mutta todellisuudessa uskallus menee ehkä vielä askeleen pidemmälle. Paljastus ei olekaan se, että Hemingway, miehinen heteromies, olisi kirjoittanut omaelämäkerrallisen kirjan, jossa rakastuu mieheen. Sen sijaan kirjan päähenkilö David Bourne on avioitunut nuoren Catherinen kanssa, joka seilaa sukupuolten välillä ja vaihtaa avioliitossa ja sängyssä sukupuolirooleja Davidin kanssa omavaltaisesti. Davidilla on kieltämättä vähän tekemistä pärjätä vaimonsa vauhdissa ja epäilyksiä nousee aina päivänvalolla, että mitä ihmettä nyt tapahtuu ja onko tämä normaalia tai perverssiä, mutta rakkauden edessä nämä ajatukset jäävät aina kakkoseksi.

Eikä tässä vielä kaikki! Fluidin sukupuolikäsityksen lisäksi mukana on vielä polyamorisia teemoja kun Catherine tuo avioliittoon mukaan Marita-nimisen kaunottaren. Biseksuaaliset teemat tulevatkin mukaan Catherinen ja Maritan yhteisen suhteen kautta, mutta lopullinen ajatus Catherinella on tarjoilla Marita Davidille. Ensitapaamisesta alkaen David suhtautuu Maritaan refleksiivisen vihamielisesti, mutta tämä selvästi on vain reaktio siihen, että hän välittömästi ymmärtää millaisessa vaarassa hän ja hänen avioliittonsa nyt on.

Polyamorista tilannetta rakennetaan, mutta viritelmä osoittautuu liian epävakaaksi vähän epävakaille ihmisille. David pakertaa kirjoittamisen parissa ja kestää erilaiset tempoilut rauhallisesti. Davidista piirretään toisaalta kuvaa olosuhteiden uhrina, joka koittaa parhaansa mukaan rauhoitella tilanteita ja hyväksyä kaiken mitä vastaan tulee. Toisaalta Davidin rooli reaktiivisena osapuolena ja draaman vastaanottaja on pinnallinen kuva tilanteesta ja miehen kuvan kiillottamista todellisuuden kustannuksella. Hemingway tuntuu rivien välissä kertovan yllättävän suoraan miten David antaa asioiden tapahtua tarkoituksella vaikka toki luultavasti alitajuisesti. David on oman kertomuksensa uhri, mutta Hemingway antaa tilaisuuden nähdä tapahtumat myös toisin. Jos David olisi puolustanut rajojaan Catherinea vastaan tai pidättäytynyt käyttämästä hyväksi hänelle tarjottuja tilaisuuksia, tarina olisi voinut päättyä hyvin eri tavalla.

Nyt Davidin tapa uida virran mukana johtaa hänen kannaltaan täydelliseen lopputulokseen. Vaimo vaihtuu nuorempaan ja rikkaampaan ja kirjoittaminenkin sujuu. Tarinan roistoksi jää hullu Catherine, joka ennusti oman kohtalonsa jo ennalta. Näin luettuna huikea ja rankka esitys Hemingwaylta, koska miltään vahingolta tämä ei vaikuta, vaikkei asiaa mitenkään suoraan kirjassa näin osoitellakaan.

Hemingwayn henkilöhistorian tuntien on vaikea olla kiinnittämättä huomiota siihen, miten paljon David ja vaimonsa juovat alkoholia jatkuvasti. Jokainen aamiainen alkaa parilla drinkillä, jokaisella lounaalla on pari drinkkiä, aterioiden välillä juodaan muutama drinkki ja janojuomana on käytännössä viini. Viattomampia aikoja eletään kun parin cocktailin jälkeen hypätään sujuvasti rattiin ja käydään kaupungilla juomassa pari napsua ja sitten ajetaan takaisin hotellille. Aina välillä kulissien raoista jotenkin häivähtää pieni huoli juomisen suhteen, johon lukijana voi tulkita melkoisen määrän piilotettua tuskaa sisään. Lopulta kirjassa elämään kuitenkin vain kuuluu tauoton naukkailu ja näin asiat ovat. Nykyajan näkökulmasta meininki on valtavan tuhoisan kuuloista, mutta kirja käsittelee siten lyhyttä aikajanaa, että pidempiaikaisia vaikutuksia ei joudu jäämään katsomaan tai ihmettelemään niiden puuttumista.

Aiemmin Hemingwayta lukiessa en ollut vaikuttunut itse tekstistä, mutta Käärmeitä paratiisissa -kirjan kohdalla asiaa ei voi kyllä ohittaa. Hemingway kirjoittaa todella suvereenisti. Samaan aikaan häveliäästi, uskaltavasti, suoraan ja peitellysti. Taloudellista eikä koskaan pröystäilevää, silti yllättävää tekstiä. En ole varma voisiko tähän tapaan kirjoittaa enää nykyään, mutta onneksi joskus on voinut. Vahvoja ja rajuja tunteita. Elämyksellinen kirja. Monella tapaa hieno ikkuna menneisyyteen. Helppo suositella.

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Aiemmin tavattu Hemingwayn Kilimandsaron lumet -novellikokoelma. En selvästi ollut vaikuttunut. Olisinkohan nykyään? Vaikea sanoa, koska mitään en tämän lukemisesta muista.

Klassikko toisesta näkökulmasta. Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani kertoo myös tuhoisan rakkaustarinan, mutta naisnäkökulmasta ja vähemmällä alkoholilla.