Leo Tolstoi - Anna Karenina

Venäläisklassikoista on aina kertonut tykkäävänsä, mutta vasta nyt tuli luettua Leo Tolstoin Anna Karenina. Vaikuttava kokonaisuus. On ylä- ja alamäkiä, junan alle jäädään ja keuhkotautiin kuollaan, mutta toisaalta rakkauskin löydetään. Joskaan ei ehkä onnea. 

Tolstoi on minulla jäänyt aina Dostojevskin varjoon ja minulla ei etukäteen ollut oikein mitään mielikuvaa siitä, mitä hänen tekstiltään voisi odottaa. Heti ensimmäisistä riveistä lähtien tuli kuitenkin tuttu ja turvallinen olo. Joku selkeä tyyli tämän ajan venäläisessä kirjallisuudessa selvästi tuntuu olevan. Nykykirjallisuuskin kuulostaa usein kaikki ihan samalta niin mikseipä sama pitäisi paikkaansa myös 1800-luvun venäläisen kirjallisuuden suhteen.

Anna Karenina lähtee liikkeelle leppoisasti Stepan Arkadjevitš Oblonskin aviohuolien setvimisellä. Oblonski on huoleton ja pidetty virkamies, jonka avioliitto Darja Aleksandrovnan (Dollyn) kanssa nitisee ja natisee liitoksissaan lähinnä Oblonskin löyhän sukupuolimoraalin vuoksi. Kirjan alku on mukava pehmeä lasku hienostopiirien maailmaan ja pilke pysyy silmäkulmassa vielä pitkään alun jälkeenkin.

Kirja esittelee Oblonskin perheen kautta eri päähenkilöt, vaikka Oblonski itse päätyykin enemmän sivuhahmoksi tarinan päästessä kunnolla vauhtiin. Oblonskin tuttavapiiriin kuuluu mm. Konstantin Dmitrijevitš Levin, josta kuoriutuu yksi kirjan selkeitä päähenkilöitä. Levin on vähän perinteisten hienostopiirien ulkopuolella elävä herrasmies, joka ei nauti seurapiireihin liittyvästä sosiaalisesta pelistä (tai edes siitä seurasta) yhtä paljon kuin muut. Levin on maanviljelijämystikko, joka on koko kirjan ajan auttamattoman rakastunut Katerina Aleksandrovna Štšerbatskajaan (Kitty). Kirjan toinen iso tarina onkin Levinin elämän ja ajattelun kehittymisen seuraaminen.

Oblonskin aviohuolten kautta tutustutaan myös itse Anna Kareninaan. Anna on Oblonskin veli ja hänen vaimonsa hyvä ystävä. Anna tulee valamaan öljyä laineille kun Oblonski on taas hölmöillyt ja avioliitto on vaarassa. Samalla reissulla Anna tapaa onneksi ja onnettomuudekseen Kreivi Aleksei Kirillovitš Vronskin. Sähköä on ilmassa varsinkin Vronskin puolella, joka rakastuu välittömästi. Anna lähinnä pelästyy ja yrittääkin pitkään pitää etäisyyttä nuoreen kreiviin, mutta imeytyy lopulta kuitenkin salaiseen suhteeseen hänen kanssaan. Hankalaksi asian tekee, että Annan aviomies Aleksei Karenin ei ole yhtään polyamorinen vaan itse asiassa äärimmäisen kontrolloiva ja jäykkä tapaus, jota kiinnostaa ennen kaikkea perheen maine ja kulissien ylläpitäminen.

Näistä lähtökohdista Anna Karenina -kirja seuraa hahmojen elämää seuraavien vuosien aikana ja näyttää lukijalle millaisia junaturmia siitä seuraa eri tavalla yhteiskuntaansa yhteensopimattomat ja rikkinäiset ihmiset törmäilevät toisiinsa ja yhteiskunta heihin. Jälki on samaan aikaan rumaa ja kaunista ja teos melkoinen voimannäyte ja ansaitsee kyllä paikkansa klassikkojen etujoukossa.

Ilmeisesti Tolstoi oli alun perin aikeissa kirjoittaa opettavaisen tarinan miten moraalittoman naisen aviorikos tuhoaa perheen, mutta sitten kävi kuten usein käy ja romaani otti vallan. Anna Karenina osoitti olevansa piinattu hahmo, joka on vähintään yhtä uhri kuin hänen loukattu aviomiehensä. Puhtain paperein ei selviä kuviosta juuri kukaan, mutta sympatiat ovat selvästi paljon Annan puolella. Anna on hienosti ja riipaisevasti kuvattu hahmo ja sydän meinaa murtua kun hänen kohtaloa ja rimpuiluaan seuraa lukijana. Mustasukkaisuus on iso osa sekä Annan että Levinin tarinoiden ongelmia, mutta Tolstoi käsittelee asiaa jotenkin hienosti ja monisyisesti. Syvän rakkauden löytäminen ei ole mikään kaikki ongelmat ratkaiseva onnenpotku, muttei myöskään pelkästään mikään mustasukkaisuuden ja vaikeuksien lähde. Rakkaus ei ratkaise mitään Tolstoin hahmojen ongelmia vaan ihmiset ovat yhtä rikki riippumatta kuinka rakastuneita he ovat. Yhteiskunnan paineet ja sen osoittama halveksunta ei myöskään satuta rakastuneita ihmisiä yhtään vähempää vaikka he kuinka yrittäisivätkin siitä olla välittämättä.

Anna Kareninassa on mielenkiintoista miten lähes kaikki parit ns. saavat toisensa, mutta miten tarina ei kuitenkaan pääty siihen. Varsinkaan onnellisesti. Anna ja Vronski esim. päätyvät satuttamaan toisiaan uudelleen ja uudelleen ja julmemmin ja julmemmin vaikka samaan aikaan rakastavatkin toisiaan aidosti. 

Anna Karenina ei ole mikään kevyt teos, mutta valoa on mukana varsin paljon. Välillä meno on suorastaan hauskaa, usein katkeransuloisen liikuttavaa, mutta kieltämättä kirjan aikana paljon asioita myös vain menee lopullisesti pilalle ja rikki. Hankkeet eivät onnistu ja jopa silloin kun ihmiset saavat kaiken mitä luulivat haluavansa, onni ja rauha jäävät löytymättä. Jopa unelmien täyttyessä elämä vain jatkuu työläänä ja täynnä mahdottomia kysymyksiä. Anna Kareninan lukemisesta ei kuitenkaan jäänyt minulle mitenkään erityisen masentunut olo. Vaikuttunut ja surullinen, muttei mitenkään sellainen, että kaikki olisi pilalla ja turhaa ja kauheaa. Kurjuudessa ei ryvetty, mutta rankat asiat näytettiin kaikessa rankkuudessaan.

Anna Kareninan lukeminen oli villi matka. Etukäteen ei ollut mitään käsitystä siitä mitä oli tulossa, mutta tähän olikin pakattu hienosti tavaraa niin kuin vain isoon romaaniin voi pakata. Milan Kunderan romaaninäkemyksen mukainen kirja selvästi. Tolstoi ei saarnaa vaan kertoo tarinan, joka taas kertoo maailmasta ja arvokkaista asioista paljon enemmän kuin mikään ohjelmanjulistus tai tietokirja ehkä voisi. Tyytyväinen olo, että tähän lopulta tarttui, mutta ei tämä mikään ihan kevyt suoritus kieltämättä ollut.

Loppukaneettina, varoituksena ja kannustuksena, että Anna Karenina on siinä suhteessa perinteinen venäläisklassikko, että henkilöitä on paljon ja nimiä vielä neljä kertaa enemmän. Miksi Stepan Arkadjevitš Oblonskin on Stiva? Kuka on Kostja? Miksi Vronskilla ja Annalla ei ole lisänimiä? Nimissä ja henkilöissä perässä pysyminen vaatii aina vähän ylimääräistä keskittymistä näiden kirjojen kanssa. Muistan miten vaikeaa se aikoinaan oli, mutta jostain syystä se on helpottanut mitä enemmän näitä on lukenut. Nimien käyttäminen tuntuu oikeasti olevan varsin tietoista ja johdonmukaista, mutta logiikkaan sisään pääseminen on kieltämättä hankalaa kun kulttuuria ja kieltä ei kuitenkaan oikeasti itse tunne. Joku on aina prinsessa se-ja-se ja toisaalta taas Levin on vain Levin, koska hän ei mistään titteleistä tunnu itse perustavan jne. Anna Karenina pysyy kuitenkin jokseenkin kasassa myös nimien ja henkilöhahmojen suhteen ja jos lukijana suunnilleen saa pysyttyä viiden oleellisimman henkilön perässä lempinimineen, loput nimet saa sitten kyllä yleensä asiayhteyden perusteella yhdistettyä johonkin. Tsemppiä!

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Dostojevskin Idiootti on aina hyvä valinta luettavaksi. Vähintään yhtä rankkoja aiheita ja rikkinäisiä ihmisiä, mutta Dostojevskilla huumoria on mukana vielä enemmän. Ykköskirjoja, lue jo.

Vahvat ja rikkinäiset naiset ja heidän kohtalonsa ovat sekä Anna Kareninan että Idiootin keskeistä sitältöä. Siksi tähän voi helposti linkata myös L. Onervan Mirdjan. Vastapainoa setäkirjailijoille.