Stephen King - Kirjoittamisesta

Tavauksen kesäteema jatkuu. Vuorossa kirjoittamisopas, josta on kuullut mainittavan käytännössä aina kun missään on kirjoittamisoppaista puhuttu. Stephen Kingin Kirjoittamisesta ilmeisesti jakaa mielipiteitä. Moni tätä lukee ja moni tähän viittaa. Samalla moni pitää tätä lähinnä varoittavana esimerkkinä siitä miten ei pidä kirjoittaa tai vain yleisesti tosi omituisena kirjana. Itse olen aina suhtautunut Stephen Kingiin varsin varautuneesti. Pienenä luin jotain Kingin novellikokoelmia ja ne olivat silloin pelottavia, mutta jossain vaiheessa aloin jostain syystä pitää Kingin kirjoituksia melko täytenä roskana. En ole varma mihin tämä perustui, koska en muista häneltä esim. mitään kokonaista romaania koskaan lukeneeni. Luultavasti vaikututuksille alttiina teininä olen vain jostain elitismipäissäni keksinyt, että Kingin dissaaminen on siistiä.

Kirjoittamisesta-kirjaa lukiessa tuli kuitenkin vähän sellainen olo, että ehkä ihan perusteltuja ne minun ennakkoluulot olivat. Kingin tyyli kirjoittaa on minulle selkeästi aika vaikea. Hän kuvailee ja koristelee minusta jokseenkin tökerösti kaikkea ja teksti vilisee kaikkea pientä ja tarpeetonta nokkelaa. Jännittävää kun hän on kuitenkin myös sitä mieltä, että kaikki turhat adverbit ja muu koristelu pitää tekstistä kitkeä aggressiivisesti pois. ”Hän sanoi vihamielisesti” on syntiä ja hahmot eivät muutenkaan käydä dialogia murahtelemalla tai kohottamalla kulmiaan, mutta toisaalta tilanteiden ja tunnelmien omituinen metaforilla koristeleminen on ok. Jännän kahtiajakoinen meininki.

Kääntäjä on tehnyt aika jänniä valintoja tämän kirjan kanssa. Jostain syystä Kingin omasta tekstistään poimimat esimerkit on nimittäin vain selittämättömästi jätetty kääntämättä kokonaan. ”Lukekoot englantia”, sanoi kääntäjä ummikoille tms. Eihän se itselle ollut ongelma, mutta jotenkin kokonaisuudessaan erikoinen valinta, jolle en oikein keksinyt mitään hyvää selitystä. Jos Kingin muun tekstin oli onnistunut kääntämään niin miksei sitten Kingin esimerkkejä. Hyvin outoa.

Kirjan rakenne oli kyllä muutenkin kryptinen. Kirja on lyhyt, mutta siitä melkein 2/3 on omistettu Kingin omaelämäkerralle. Hän kertoilee kronologisesti lapsuudestaan ja päihderiippuvuudestaan ja miten kaikki kirjoitti ihan huonoja runoja kun hän oli yliopistossa ja miten pakettiauto ajoi hänen ylitseen ja kaikella tällä on vain hyvin epämääräinen yhteys varsinaiseen kirjoittamiseen. Jos nyt jotain pointtia tälle hakisi niin King onnistuu kyllä osoittamaan, että hänestä ei ole tullut kirjailijaa mitenkään sattumalta. King on alkanut kirjoittaa jo pienenä ja sen jälkeen jatkanut kirjoittamista raivokkaan itsepintaisesti lannistumatta mistään hylkäyspäätöksistä. Jälleen kerran kirjoittamisoppaissa tulee siis vastaan tämä seikka, että kirjailijaksi ei keskimäärin tulla kirjoittamalla yhtäkkiä yllättäen ensimmäisellä yrityksellä jotain miljoonia kappaleita myyvää klassikkoa. Sen sijaan Kingilläkin on jo ensimmäisen oikeasti julkaistun romaanin kohdalla takana tuhansia ja tuhansia tunteja kirjoittamista ja lukemattomia potentiaalisille julkaisijoille lähetettyjä kirjoituksia.

Mikään ei ole minulle tylsempää kuin elämäkerrat, joten kieltämättä vähän järkytyin kun selvisi mikä pelin henki tässä kaikkialla hehkutetussa kirjoittamiskirjassa on. Lopulta King kuitenkin pääsi asiaan ja kirjan keskiosa on ihan täysin kuranttia asiaa kirjoittamisesta. Kingin asenne tarinankerrontaan vastaa yllättävän lähelle sitä, mitä itse ajattelen asiasta. King kirjoittaa olevansa arkeologi, joka löytää maasta tarinoiden fossiileja, joita sitten koittaa kirjoittamalla saada esille mahdollisimman ehjinä. Tämä siis vastakohtana kirjailijalle, joka kokee luovansa tarinoita tyhjästä keksimällä niitä ihan keksimällä. Samoin King ei pidä juonivetoisesta kirjoittamisesta, jossa kirjailija ensin keksii jonkun monimutkaisen juonen ja sen jälkeen koittaa toteuttaa sen käyttämällä hahmoja ja tilanteita hyödykseen. King taas enemmän luo tilanteita ja hahmoja ja katsoo millainen tarina siitä syntyy vähän kuin itsestään. Narrativismia, sanoisi roolipelaaja! Kaikki tämä resonoi paljon sen kanssa, miten itse olen aina ajatellut kirjoittamisesta.

Kirjoittamisesta-kirjan kirjoittamisosuus on kuitenkin kuulemma piinallisen itsestäänselvää kirjoituskurssikamaa. Näin yhtään kirjoituskurssia käymättömälle ihmiselle kirjan tämä osuus oli kuitenkin ihan mielenkiintoista luettavaa. Mieleen jäi ainakin ajatus siitä, että ensin kannattaa kirjoittaa ovi kiinni ja sen jälkeen seuraava kierros ovi auki. Yleisesti tuntuu hyödylliseltä ajatukselta tehdä ensimmäinen versio ihan kokonaan itselleen välittämättä mistään edes kuvitteellisista mielipiteistä ja vasta sen jälkeen alkaa kerätä kommentteja tekstilleen. 

Innostuin tämän lukemisesta peräti yrittämään lukea jotain Kingin kirjaa ja saa nähdä tuleeko siitä mitään. Kingin tyyli vain on aika raskasta kun asioita kehitellään pitkään ja hartaasti ja kerrontaa koristellaan runsaasti. ”Ajoin ajatuksen mielestäni kuin sillä olisi ollut pyörät alla” tms. mitä ihmettä. Tämä opas oli hyvä esimerkki tästä. Suurin osa kirjasta oli vain etäisesti asiaan liittyviä muisteloita. Onneksi Kingin mielipiteet itse kirjoittamisesta olivat kuitenkin suurimmaksi osaksi samoja kuin omani, joten siitä puolesta ei voinut olla pitämättä.

Lopullisena mielipiteenä, että jälleen ”tulipahan luettua” -kategorian kirjoittamiskirjoja. Pari kirjaa jäljellä. Jännä nähdä onnistuuko joku näistä vielä yllättämään jotenkin oikein positiivisesti vai onko kaikki nyt jo nähty.

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Mika Waltarin kirja Aiotko kirjailijaksi? aloitti Tavauksen kesäteeman ja monessa kohtaa oli samoilla linjoilla tämän Kingin oppaan kanssa. Kova työ palkitsee. King puhuu enemmän kirjoittamisesta (ja itsestään!) kun Waltari taas enemmän kirjailijan muusta työstä.

Howard Mittelmarkin ja Sandra Newmanin 200 Classic Mistakes jne. oli monella tapaa heppoisampi teos, mutta ainakaan se ei ollut omaelämäkerta.