Milan Kundera - Romaanin taide

Tavauksen kesäteema jatkuu. Milan Kundera on kirjallisuuden isoja nimiä ja tämä valikoitui luettavaksi kirjan nimen perusteella ja kun oli kirjahyllyssä samassa kohtaa kuin aiemmat kirjoittamisoppaat. Paljastui kuitenkin, ettei tämäkään ollut opas ihan siinä merkityksessä kuin mitä ajattelin. Jos puolet Stephen Kingin Kirjoittamisesta-kirjasta oli elämäkertaa, suurin osa Kunderan Romaanin taiteesta olikin laimentamatonta taidepätemistä.

Minulla on hyvin hämärät muistikuvat Kunderasta kirjailijana, sillä olen lukenut hänen teoksiaan viimeksi noin kaksikymmentä vuotta sitten. Muistan olleeni ihan vaikuttunut Elämän sietämättömästä keveydestä, mutta paljon vahvemmin muistan sen kunkaveri totesi Kunderan olevan ”pahin esoterialla onanoija mitä on”. Sitaatti ulkomuistista enkä silloin vielä ymmärtänyt yhtään mitä tällä tarkoitettiin. Romaanin taiteesta lukeminen kuitenkin muistutti tuon kommentin mieleen ja nyt on kyllä pakko olla ihan samaa mieltä asiasta.

Romaanikirjailija ei ole historioitsija eikä profeetta: hän on olemisen löytöretkeilijä.

Romaanin taiteesta ei siis ole mikään varsinainen opas kirjoittamisesta vaan Kunderan tieteellis-taiteellinen manifesti romaanin taiteesta. Kundera on koonnut kourallisen esseitä romaanitaiteesta yksiin kansiin ja hämmästyttää nyt lukijaa kaikilla viittauksillaan eri kirjailijoilla kautta aikakausien ja häkellyttävillä musiikkivertauksillaan. 

Kaikesta pätemisestä huolimatta kirjasta löytyi muutama varsin viehättävä ajatus romaaneista ja romaanien kirjoittamisesta. Kundera puhuu esim. teeman ja tarinan sommittelemisesta romaaniin. Jos romaani unohtaa teemansa ja pelkästään tarinoi, siitä tulee lattea. Teemaa taas voi kehitellä myös tarinan ulkopuolella. Ottaa kuin joku väliaika, jossa kirjailija pohdiskelee hetken jotain tarinan ulkopuolella. Kundera tekee tätä kirjoissaan ihan konkreettisesti upottamalla niihin väleihin jotain erillisiä pohdiskeluja. Tämä mielipide sopii kokonaisuudessaan hyvin kuvaan Kunderasta suurena Taiteiliana. Romaaneissa teeman käsittely on arvokasta ja tarinoiden kertominen ei. Muuten tarinoita oletettavasti saa kertoa, mutta romaanitaiteen kanssa sillä ei kuitenkaan ole tekemistä. Ei täysin kestämätön kanta varmaan ja vähintään ihan kelaamisen arvoinen jako.

Toinen Kunderan esittämä mielenkiintoinen ajatus on, että romaani on yleisyyden viimeinen linnake. Työnjaon ja erikoistumisen lisääntyessä vain romaanikirjailija voi enää käsitellä koko maailmaa, siinä missä tiedemies voi tietää nykyään tarpeeksi vain hiukkasfysiikan jostain nurkasta tai insinöörit ovat nimenomaan LVI-insinöörejä jne. Romaani kuitenkin yrittää uida vastavirtaan tätä kehitystä. Ihan jännä ajatus!

En yleisesti ole kovin kiinnostunut eri taiteilijoista itsestään vaan mietin lähinnä teoksia, mikä voi olla ihan hyvä periaate jatkossakin. Kundera vaikuttaa tämän kirjan perusteella niin rasittavalta tyypiltä, että en tiedä miten se vaikuttaisi hänen kirjojensa lukemiseen. Silti voisi häneltäkin koittaa jotain taas lukea pitkästä aikaa ihan vain testin vuoksi. Kai se aika nätisti menisi käsi kädessä, että lukisi kirjailijan kirjoittaman oppaan ja sen jälkeen jonkin hänen kirjansa.

Tällä kertaa kyseessä ei nyt tosiaan kuitenkaan ollut opas vaan jonkin sortin taiteellinen mielipidekirjoitus. Visiosaippuaa oli hinkattu kehoon tavallista enemmän tällä kertaa ja meininki meni ainakin minulle turhan paksuksi. Kunderan 

Kaikkea sitä saa julkaista kun kehtaa ja on Milan Kundera!

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Mika Waltarin kirja Aiotko kirjailijaksi? aloitti Tavauksen kesäteeman. Waltarilla oli myös itse asiassa vahvoja ajatuksia oikeista novelleista ja romaaneista. Hän korostaa käsityöläisyyttä, mutta silti taideromaani on jotain ihan muuta kuin mikään muu kirjoittelu. Silti huomattavasti maanläheisempi meininki kuin Kunderalla.

Howard Mittelmarkin ja Sandra Newmanin 200 Classic Mistakes jne. suositukseksi tähän rinnalle. Kunderan visioinnin jälkeen jotenkin alkaa tätäkin jo kaivata. Viatonta hupia.