Mika Waltari - Aiotko kirjailijaksi?

Tavauksessa kesäteemana kirjoittamisesta kertovat kirjat. Ajatus lähti kun Oulun kirjaston poistohyllystä löytyi Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi? -kirja, joka vaikutti takakannen perusteella varsin hauskalta. Tämän jälkeen tuli muussa yhteydessä vastaan toinen kirjoittamisesta kertova kirja ja sitten kolme kirjaa lisää perintönä äidin kirjahyllystä, joten teemaan oli yhtäkkiä materiaali kasassa.

Mika "Esittelyjä ei kaipaa" Waltari on valinnut oppaansa lähestymiskulmaksi auttaa ihmisiä ennen kaikkea tavoittelemaan kirjailijan ammattia. Tämä on siis opas heille, jotka haaveilevat pystyvänsä elättämään itsensä kirjoittamisella. 

Ensimmäinen neuvo on, että ei kannata. Jos kuitenkin silti haluaa yrittää, Waltarilla on paljon hyvin käytännöllisiä ja hyödyllisiä neuvoja miten yrityksessä voi parhaiten onnistua. Moni neuvoista näyttää pintapuolisesti vanhentuneen, mutta todellisuudessa ovat vielä monella tavalla täysin kurantteja. Ohjeet, miten käsikirjoituksensa kustantamista toivovan kirjailijan kannattaa lähestyä kustantamoita on esimerkiksi yhä täysin käyttökelpoista, vaikka menetelmät vähän ovatkin vaihtuneet. Sähköpostiin ei tarvitse laittaa palautuskuorta mukaan, mutta sama asiallisen nöyristelemätön, mutta samalla mahtailematon, asenne varmasti on yhä paikallaan.

Tämän ikäisessä kirjassa on se etu, että vaikka jotkut vinkit ovatkin auttamatta vanhentuneet lopullisesti, ovat ne jo niin vanhentuneita, että ne toimivat kivasti historiallisena ajankuvana ja mielenkiintoisina ikkunoina menneisyyteen. 2005 kirjoitetun kirjan näkemykset sähköpostista tai autopuhelimista ovat useimmiten vain vähän väsähtäneitä, mutta 1930-luvun vinkit taas ovat jännästi raikas tuulahdus kirjoituskoneiden ja mahonkisten toimistokalusteiden aikakaudelta. 

Waltarin näkemys kirjailijan ammattiin kasvamisesta noudattaa asteittaisen edistymisen menetelmää. Ensin voi kirjoitella jonkun ajankohtaisen kirjoituksen lehteen. Sitten kun niitä on saanut julkaistuksi, voi ehkä varovasti kokeilla kirjoittaa muutaman novellin ja tarjota niitä julkaistavaksi. Jonain päivänä jos kaikki menee hyvin ja voimat kasvavat, voi olla aika kirjoittaa kokonainen oikea romaani. Himo kirjoittaa romaani tosin on Waltarin mielestä lähinnä onnettomuus, joka vääjäämättä osuu kirjoittamista harrastavan henkilön kohdalle jossain vaiheessa. Sitten on vain alettava tehdä vielä paljon enemmän töitä kuin aiemmin.

Waltarin opas on tältä osalta kestänyt aikaa ihan harvinaisen hyvin. Waltari ei panosta lahjakkuuteen käytännössä lainkaan vaan kirjoittaminen ja kirjailijan status ansaitaan yritteliäisyydellä ja sitkeydellä. Romanttinen taideväen kuppiloissa rypeminen ja sitten yhtäkkiä loistavan esikoisromaanin kirjoittaminen ei mahdu Waltarin maailmaan millään tavalla. Tämä pitää yhtä nykyaikaisen tutkimustiedon kanssa siitä, miten kirjoittaminenkin on taito, joka paranee vain harjoituksella. Ei oikoreittejä tai luonnonlahjakkuuksia! Vain treeniä!

Hauskana yksityiskohtana Waltari haukkuu täysin pystyyn Volter Kilven Alastalon salissa -kirjan, josta kenenkään kirjailijan ei pidä ottaa mallia jos haluaa saavan kirjoilleen lukijoita. Alastalon salissa oli julkaistu vain pari vuotta ennen tätä kirjoittamisopasta ja en tiedä onko arvioon vaikuttanut jonkin sortin kilpailuasetelma vai onko kyseessä vain aito mielipide. Volter Kilpi sanoi Alastalon salista, että se on kirjoitettu tulevaisuuden lukijoille. Selvästi 1935 ei ollut vielä tarpeeksi tulevaisuudessa, mutta tässä kohtaa Kilpi on kuitenkin päässyt näyttämään pitkää nenää Waltarille. Niin vain Alastalon salia pidetään nykyään yhtenä merkittävimmistä suomalaisista romaaneista, myös yli Waltarin omien kirjojen. 

Toisaalta Waltari on ehkä kuitenkin erinomaisena oikeassa siinä, että suurta yleisöä tavoitellessa Kilven tapa ei välttämättä ole nopein tai helpoin. Komisario Palmuja tai Sinuhe egyptiläistä varmasti on luettu ja versioitu näytelmiksi ja elokuviksi runsaasti enemmän kuin Alastalon salia. Lisäksi Alastalon sali on jo kirjoitettu ja samaa ei varmasti kenenkään enää kannata uudestaan yrittää, niin ehkä kyseessä toisaalta onkin oikein hyvin valittu varoittava esimerkki!

Waltarin huumori on kuivakkaa ja ironista ja hän viljelee sitä viljalti neuvoessaan toiveikkaita kirjailijanalkuja. Purevaa sanottavaa on tarjolla sekä runojen julkaisemisesta (pidä mieluummin pöytälaatikossa) että kustannustoimialaa kohden yleisestikin. Kaiken kaikkiaan oikein hauska, sivistävä ja mielenkiintoinen teos. Melko lyhytkin vielä. 

Sopii kenelle tahansa, joka on joskus haaveillut kirjoittavansa romaanin. 

Ja kuka muka ei olisi.

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Lisätään tähän lisää kirjoittamiskirjoja kunhan saan niitä tänne Tavaukseen laitettua!

Lisätään tähän lisää kirjoittamiskirjoja kunhan saan niitä tänne Tavaukseen laitettua!