Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani

Olin aikoinaan niin vaikuttunut Humisevasta harjusta, että halusin kokeilla lisääkin Brontën sisarusten kirjoja. Kotiopettajattaren romaanin lukemiseen kului lopulta varmaan melkein vuosi, mutta se ei johtunut kirjasta vaan pelkästään lukijasta. Kirja oli jatkuvasti hauska ja tahti ripeä, mutta elämää vain tapahtui välissä. Nyt on kuitenkin kotiopettajatar Jane Eyren seikkailut koettu ja melkoinen matka se olikin.

Kotiopettajattaren romaanin keskiössä ovat tunteet. Kaikki tuntevat niitä ihan tosi paljon ja ne ohjaavat kaikkien hahmojen toimintaa. Päähahmo Jane Eyre on itse vahvasti vakaumuksellinen tyttö ja nainen, jolla on oikeustajua vaikka muille jakaa. Hän pistää rohkeasti vastaan elämänsä voimahahmoille ja selviää karuista oloista ja raskaista töistä sinnikkyydellä ja nöyryydellä. Jotenkin erinomaisen hauska päähenkilö. Toisaalta Jane on selvästi oman aikansa nainen kaikkien nykymaailman näkökulmasta kankeiden ja ankeiden moraalisääntöjensä vuoksi. Samalla hän kuitenkin on myös jotenkin hämmentävän moderni sen suhteen miten rajusti hän pitää kiinni omasta toimijuudestaan ja itsenäisyydestään. Janen hahmossa ei ole mitään keinotekoista vahva naispääosa -juttua havaittavissa vaan hän vain tuntuu autenttisesti olevan oman aikakautensa erikoislaatuinen ja jämerä persoona. 

Vaikka Jane Eyre onkin kova luu, laittavat kirjassa esiintyvät miehet hänetkin koville. Rajun goottilaiset linnaherrat ja pastorit vaikuttavat vähän siltä, että japanilaiset ovat poimineet niistä paljon tsundere-hahmoihinsa. Aluksi on kylmää ja vihamielistä, mutta ajan kanssa tsundere-hahmon pehmeämpi puoli alkaa näkyä läpi. Kotiopettajattaren romaanin miehet toisaalta eivät missään vaiheessa oikeastaan pehmene vaan muuttuvat kylmäkiskoisista suorastaan tulenpalaviksi tai sitten entistä kylmemmiksi. Rankkaa on Jane Eyren elämä kun kaikki miehetkin ovat niin korostetun persoonallisia.

En ollut lukemisen aikana lainkaan varma miten kirja tulisi päättymään. En osannut päättää minkä miehen kanssa Jane lopulta päätyisi yhteen (tosin jonkun miehen kanssa yhteen päätyminen toki oli ilmeistä). Olin viimeiseen asti epävarma miten asiassa tulisi käymään ja tätä voi pitää minusta ihan saavutuksena kirjalle. Vielä kirjan viimeisessäkin osassa tuli vastaan käänteitä, jotka tulivat melkoisina yllätyksinä, mutta tekivät myös kaikin tavoin järkeä kirjan maailman näkökulmasta. Hieno suoritus. Brontën sisaruksilla on tämä homma jotenkin tosi hallussa. Tunnelma on kyllä niin tajuttoman goottilaista, että parodiaa tästä saisi aikaan helposti, mutta onhan se hienoa lukea tällaista ironiaa pelkäämätöntä kirjallisuutta vaihteeksi.

Kotiopettajattaren romaanin tahtia on vielä lopuksi ihan erikseen kehuttava. Kirjassa käydään läpi Janen elämänvaiheita pikkulapsesta aikuiseksi saakka, mutta missään vaiheessa tarina ei juutu junnaamaan paikoilleen. Kun isot päätökset on tehty tai käänteet koettu, kirja ohittaa yhdessä kappaleessa pitkät pätkät aikaa ja askartelua, jonka kuvaamiseen joku toinen kirja olisi jämähtänyt useammaksi luvuksi. Jos johonkin asiaan ei liity enää sen suurempaa draamaa, mennään siitä riuskasti ohi ja vain todetaan, että homma tuli hoidetuksi. Charlotte Brontë tekee näitä aikahyppyjä ilahduttavalla itsevarmuudella. Lukijana jää aina vähän haukkomaan henkeään kun yhtäkkiä luvun lopussa joku asia vain ratkaistaan ja hoidetaan valmiiksi valtavalla harppauksella. Hetken hämmennyksen jälkeen jää jäljelle vain ilo kun asiat etenevät. Kehnommassa nuorten aikuisten seikkailukirjassa olisi samoihin asioihin upotettu ainakin sata sivua kahlaamista ja kirjeenvaihdon kuvailua. Brontëa ei kiinnosta. Eteenpäin! 

Raju ja jännä teos, silti sujuvaa luettavaa. Vahva ja varaukseton suositus! 

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Tässä pitäisi olla Emily Brontën Humiseva harju, mutta enpä näköjään ole koskaan kirjoittanut siitä mitään tänne Tavaukseen. Todella vahva suositus silti kirjalle. Tiheätunnelmainen rankka teos.

Sarah Watersin Fingersmith on vähemmän viaton kirja vähemmän viattomasta ajasta, mutta suunnilleen samalla aikakaudella seikkaillaan. Viktoriaanisen ajan toisaalta pimeämpi, toisaalta iloisempi puoli esillä.