Kazuo Ishiguro - Haudattu jättiläinen

Lisää Ishiguroa. Hienosti julkaisin tämän blogauksen vahingossa jo kertaalleen pelkän kansikuvan kanssa. Ehkä se oli jonkin sortin kirjablogi-Dadaa. No niin, asiaan!

"Arthurin aikaan sijoittuva kertomus" oli suunnilleen mitä kirjasta tiesin etukäteen. Lähestyn nykyään kirjoja mahdollisimman sokkona (sama ehdotus myös edellisen tavatun Ishiguron kommenteissa!) ja tämän kirjan kohdalla se osoittautui jälleen erinomaiseksi valinnaksi. Ilman ennakkotietoja toimi kirjan hahmojen kanssa hapuilu varmasti paremmin kuin jos olisi ollut oikeastaan mitään ennakkotietoja siitä, mistä on kyse tai minne ollaan menossa. Samassa hengessä yritän tässä merkinnässä olla kertomatta oikeastaan mitään mistään. 

Kazuo Ishiguro tuntuu selvästi tietävän erittäin tarkkaan mitä kirjottaessaan tekee. Haudattu jättiläinen sai aikaan ainakin tässä lukijassa varmaan juuri sellaisen vaikutuksen kun kirjalija on halunnutkin. Kirjan tunnelma on jatkuvasti painostavan hämyinen ja monitulkintainen. Asioita on vaikea tietää varmaksi, koska henkilöiden sisäistä maailmaa avataan varsin vähän vaan kerronta keskittyy vain ulospäin näkyvään toimintaan ja hahmojen "pinta-ajatuksiin". Kirjan lopun onnellisuus tai onnettomuus esim. jää raastavalla tavalla lukijan pohdittavaksi. Todella taitavasti kirjoitettu, koska saman tyylin olisi varmaan voinut toteuttaa siten, että siitä jäisi vain tympääntynyt olo kun kirjailija jotain nyt kikkailee, mutta tällä kertaa kerronnan muoto oli todella paljon linjassa varsinaisen tarinan ja sen teemojen kanssa.

Maailman säännöt jäävät Haudatussa jättiläisessä myös aivan auki. Taikuuden tai hirviöiden toimintamekanismit ovat lukijalle ihan yhtä pimeän peitossa kuin kirjan hahmoillekin. Lukijoille ehkä jopa vähän enemmän, koska kertoja ei tosiaan paljasta kovin paljon mitään ylimääräistä sen lisäksi, mitä hahmot itse kertovat ääneen toisilleen. Koska hahmot ovat itsekin niin hämmentyneitä kaikesta ja toisaalta pimittävät toisiltaan asioita, on lukijankin rakennettava palapeli kasaan vähän satunnaisesta kokoelmasta palasia, joista osa on paremmassa ja osa huonommassa kunnossa.

Silti Haudattu jättiläinen oli kirja, jonka pystyi vain lukemaan. Tarina edistyy, hahmoista välittää ja kauhean kiinnostavaa on kaikki. Tällainen tyyli voisi helposti livetä sille puolelle, että kirjaan pitäisi suhtautua kuin jonain älypelinä tai ratkaistavana ongelmana, mutta Ishiguro pysyy selkeästi kuitenkin kertomakirjallisuuden puolella. Olen aina sitä mieltä, että kirjan pitää olla jollain omalla ja erikoisella tavalla kiinnostava, että jaksan lukea sitä. Pelkkä tarina tavallisesta elämästä tavallisilla ihmisillä ei vielä riitä, koska ihan tarpeeksi elämää ja ihmisiä näkee näin muutenkin elämässä. Se jokin kiinnostava seikka voi sitten olla joku scifi- tai fantasia-aspekti, vahva omintakeinen tyyli tai vaikka vain järjettömän korkea kirjoittamisen taso. 

Haudatussa jättiläisessä kohtaa aika moni näistä. Helppo suositella vähän kenelle tahansa. Ei tämä kirja varsinaisesti päästä lukijaa helpolla, mutta toisaalta haasteet asetetaan minusta erittäin tyylikkäällä tavalla. Kirja ei haasta väkivallan tai kurjuuden määrällä tai tarpeettomalla kryptisyydellä vaan vain teeman, tarinan ja tyylin itsevarmalla valinnalla ja peräänantamattomalla toteutuksella. Jatkuvasti mielipide paranee kirjasta kun vähän saa etäisyyttä. Hieno teos, sanon.