Lucia Berlin - A Manual for Cleaning Ladies

Ihan todella pitkästä aikaa luettavana novelleja. Lucia Berlinin kokoelmaa A Manual for Cleaning Women suositeltiin minulle ja hyvä niin. Berlin kirjoittaa erinomaisesti ja välillä aivan tajuttoman hienoja pieniä tarinoita elämästä ja vähän kuolemastakin. Hirvittävän iso kokoelma kyllä kyseessä, mutta se ei varmaan ole kirjailijan syy.

En ole pitkään aikaan lukenut novelleja ja ehkä sen vuoksi lähestyin kirjaa hiukan hölmösti. Yritin lukea sen romaanin tyyliin yhdellä kertaa loppuun, mutta Berlin on pakannut novelleihinsa niin paljon tavaraa ja tarinoita, että ähky tuli jo kauan ennen loppua. 

Berlin pystyy kertomaan tarinoita monista yhteiskuntaluokista. Välillä ollaan rikkaita, välillä köyhiä, välillä taas katsotaan toisesta luokasta toiseen, kuten tarinoissa joissa siivooja tarkkailee rikkaiden työnantajiensa elämää. Berlin vaikuttaa olevan varsin neutraali tarkkailija ja suoraviivaisia moraalisia yleissääntöjä ei tarinoista löydy. Ihmiset ovat hyviä tai huonoja ihmisiä ihan riippumatta taloudellisesta tilanteestaan. Tämmöinen perushumanistinen ote on jotenkin yllättävän virkistävä. Mahdollisuus tehdä jotain yksinkertaistavan osoittelevia huomioita rikkaiden ja työväenluokkaisten ihmisten eroista olisi niin selvästi ollut olemassa.

Näinä Black Lives Matter -aikoina tuntuu ehkä vähän jotenkin velvollisuuksista laistamiselta olla niin tyytyväinen kun joku ei osoittele tai saarnaa ja pitää sitä automaattisesti ”parempana” kirjallisuutena kuin jotain kovin aatteellista ja selkeästi vaikuttamaan kirjoitettua kirjaa. ”Puhdas taide” verrattuna johonkin kehittävään tai kriittiseen materiaaliin.

Epäpoliittisuudesta ei Berliniä voi kuitenkaan oikeasti syyttää. Monissa Berlinin tarinoissa kerrotaan alkoholismista ja latinalaisesta amerikasta, jotka eivät mitenkään täysin neutraaleja aiheita selvästi ole. Berlin tuntuu tietävän molemmista erittäin paljon. Asioista kuitenkin vain kerrotaan ja arvovalinnat jätetään lukijalle. Berlin esittelee eroja eri kulttuurien välillä tai vain kertoo miten alkoholistit pärjäävät elämässään tai hoitolaitoksessa ilman romantisointia tai toisaalta kurjuuden alleviivaamista. Tämmöistä tämä nyt vain on ja se on ihan tarpeeksi hienoa tai kurjaa jo ilman mitään erillistä korostamista tai kirjailijan ilmoittamaa oikeaa mielipidettä asiasta.

Novelleja on mukana aivan tuhottoman paljon ja pääosin tarinat ovat oikein hyviä. Mukana on jotain vähän vähemmän mieleenpainuvia tarinoita, mutta sen lisäksi myös jotain aivan hurjan koskettavia ja hienoja tekstejä. Berlin pakkaa välillä kolmen sivun novelliin enemmän tunnetta ja rankkuutta ja elämää kuin moni kirjailija tekee kokonaisessa romaanissa. Tyttären ja muistisairaan isän suhteesta kertova Phantom pain oli todella hieno ja raastava. Unmanageable-novellissa taas kuvaillaan alkoholismin kanssa jotenkin normaalin elämän kulisseja ylläpitävän naisen ja tämän kolmetoistavuotiaan liian hyvin pärjäämään joutuvan pojan aamuyön tunnit. Unmanageable on juuri ja juuri neljä sivua pitkä ja se on ehkä vaikuttavin kirjallinen teos minkä olen lukenut aikoihin.

Ähky kuitenkin iski ennen kuin novellit loppuivat. Tähän kokoelmaan on valittu mukaan niin paljon alkoholismia ja Latinalaista Amerikkaa, että luovutin tältä erää kun jäljellä oli vielä kolmasosa novelleista. Sen verran rankka ja vahva kokemus, että palaan näihin myöhemmin kun on lukenut jotain kevyttä välissä. Dostojevskia tai jotain muuta harmittoman klassista. 

A Manual for Cleaning Ladies taas sisältää liikaa elämää, tarvitsen tauon. Helppo suositella, mutta ehkä kannattaa säännöstellä vähän. Novellien kanssa se onneksi on periaatteessa helppoa.

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Vastakohtana Lucia Berlinin elämänmakuisuudelle voi tutustua Ayn Randin äärimmäisen poliittiseen ja elämälle erittäin vieraaseen Atlas Shruggediin. Tuntien mittaisia monologeja ja John Galtin etsintää, ei alkoholismia.

Vaihtoehtona kirja ajalta, jolloin alkoholia vielä voi käyttää huolettomasti ja kaikki oli hauskaa. P.G. Wodehousen Jeeves-kirjat stimuloivat ja viihdyttävät eivätkä pakota miettimään oikein mitään.