Tomi Kontio - Viidakon kutsu

Periaatteessa kuuluisi kesken jätettyjen kirjojen listalle, mutta tämä oli niin rankka kokemus, että pitää purkaa sitä kokonaisen kirjoituksen ajan. Olen aiemminkin kirjoitellut miten lastenkirjojen taso tuntuu vaihtelevan rankasti. Nyt kuitenkin tuli vastaan jotain ihan muuta. Tomi Kontion Viidakon kutsu oli lastenkirja joka ahdisti sekä nuorta että vanhaa.

Viidakon kutsun perusidea on, että jossain Suomessa onkin viidakko, jossa asuu joku heimo tms. ja lisäksi päähenkilö Alpo on ison aikuisen miehen kokoinen oppilas, joka on lisäksi yliluonnollisen vahva. Alpon ala-astekaverit ovat traumatisoituneita ulkomaalaistaustaisia lapsia tai opettajaa mielisteleviä nilkkejä. Mennään ihan lainauksien kautta nyt tämä.

”Olimmeko me lapset joitain ainesta, jotain muokkailtavaa materiaalia? Ja olivatko meidän koulumme lapset huonompaa ja heikompaa ja halvempaa materiaalia, roskapuuta, oksaista ja vaikeasti veistettävää?”

- Alpo, 12 vuotias nassikka

”He saivat jostain käsiinsä isot vesuria muistuttavat veitset ja syöksyivät ääneti siihen pimeyden osaan, mihin mies oli kadonnut ja mistä edelleen kuului hyytävää huuto. Painauduin isää vasten ja minusta tuntui siltä kun taistelun äänet olisivat olleet sisälläni, myllertäneet kuumeisessa päässäni.”

- neljäsluokkalainen kertoo luokalle matkastaan kotimaahansa Keniaan

”No joo, riisipeltoja ja hökkeleitä.  Isovanhempani asuvat aika ahtaasti. He haluaisivat kovasti muuttaa Ruotsiin, mutta isoäitini on hyvin sairas.”

- toinen neljäsluokkalainen kertoo opettajalle vierailustaan isovanhempiensa luokse Vietnamiin

”Luojan kiitos pääsen kohta eläkkeelle. Silloin pyyhin teidät pois mielestäni, poistan teidät kuin olisitte tahroja ajatuksissani.” 

- Ala-asteen opettaja luokalleen

 

Kontio hakee selvästi maagista realismia esim. Roald Dahlin Matildan hengessä. Kaikki on melko uskomatonta, muttei kuitenkaan tarpeeksi. Opettaja on vain uskomattoman huono opettaja, muttei kuitenkaan pyöritä lapsia leteistä kuin moukaria. Tarina pimeydessä raadellusta miehestä on pelkästään erittäin omituinen kerrottavaksi yhtäkkiä luokan edessä. Kaikki yleisesti puhuvat todella epäluonnollisen kuuloisesti, mutta ehkä sekään ei vielä riitä luomaan mukavan mystistä tunnelmaa, vaikka aika hämmentynyt olo kyllä jäikin. 

Tällä esityksellä jätettiin kirja kesken lopulta sivulla 34. Kainuun viidakon mysteerit tms. jäävät nyt joidenkin muiden selvitettäväksi. jotain ihan muuta seuraavaksi kiitos. 

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Hilkka Liitsolan kirja Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka on tälläkin kertaa kaikin puolin parempi vaihtoehto jos lastenkirja on etsinnässä.

Hannu Mäkelän Huhuu, herra Huu! oli joidenkin mielestä super tylsä. mutta tse pidin herra Huun sympaattisen kotikutoisesta hölmöilystä. Lapsikin tuntui kuuntelevan Huuta sujuvasti, mikä on toki tärkeintä.