Theodore Goss - The Strange Case of the Aclhemist's Daughter

Fanifiktiota, mutta ihan oikeana julkaistuna kirjana. Fanifiktiota silti, mikä ei toki ole mikään haukku sinällään. Siitä huolimatta on hauskaa, miten Harry Potterista fiktiota internettiin kirjoittavat tyypit ovat muka jotenkin vähemmän kirjailijoita kuin tämä Theodora Goss. Mitään kirjallisilta ansioiltaan ennenkuulumatonta ei nimittäin ole The Strange Case of Alchemist’s Daughterin kanssa luvassa, mutta oikein menevä seikkailu tohtori Jekyllin ja Moreaun, Frankensteinin hirviön , tohtori Van Helsingin ja Sherlock Holmesin Lontoossa on tarjolla. Koska miksei muka laittaisi kaikkia suosikkeja samaan kirjaan?

The Strange Case of the Alchemist's Daughter laskee kaikki toiveensa sen varaan, että nippu viktoriaanisen ajan gotiikasta spinnattuja naispuolisia hahmoja ja hupaisa kaikenkokoava taustajuoni ovat tarpeeksi hauskoja juttuja jo sinällään, että lukija pysyy kiinnostuneena. Ja kyllähän sitä kieltämättä pysyi. Kirjassa on jotain samaa kuin loputtomassa Marvel-elokuvien tulvassa. Tarpeeksi kun ajetaan viittauksia ja tuttuja hahmoja lavalle, siitä saa jotain riemua jo ihan kun vain tunnistaa mikä hahmo nyt olikaan kyseessä ja mikä viittaus tämä nyt olikaan. Vähän halpa tapa tehdä viihdettä, mutta kieltämättä ihan toimiva.

Toinen kirjan "oivallus" on sisällyttää kertoja ja kirjan kirjoittaminen narratiiviin. Kirjaa kirjoittaa yksi kirjan hahmoista, muiden hahmojen kommentoidessa väleissä mitä kirjaan sillä hetkellä kirjoitetaankaan. Näin saadaan aikaan muutama irtovitsi, mutta tämä on taas yksi sellainen elementti kirjassa, jota ei välttämättä kannata miettiä yhtään pidempään. Melko mahdottomaksi käy miettiä miten kirjoittaminen oikeasti olisi voinut tapahtua.

Kirjaa kirjoittaa Catherine Moreau, joka on siis paennut Tohtori Moreaun saarelta ja on yksi hänen koekaniinejaan, entinen puuma. Kirjan varsinainen päähenkilö on kuitenkin Mary Jekyll, tohtori Jekyllin tytär. Tyttärien joukkoon kuuluvat myöskin Diana Hyde (herra Hyden tytär), Beatrice Rappaccini (Giacomo Rappaccinin tytär, myrkyllinen neiti. Itselleni täysin tuntematon tapaus ennen tätä kirjaa) ja viimeisenä Frankensteinin hirviön morsian Justine Frankenstein. Jonkinlaisena kunniajäsenenä on vielä taloudenhoitaja Mrs. Poole, joka on se perinteinen kunnollinen ja jämerä taloudenhoitaja.

Kirjan perusideana on Maryn yritys selvittää historiaansa ja isänsä kohtaloa samalla kun raapii jostain kasaan rahaa elämistä varten. Rahapula motivoi Maryn etsimään herra Edward Hydeä, jonka kiinniottamisesta voisi yhä olla luvassa muhkea palkkio. Tämä johtaa hänet nopeasti itse Sherlock Holmesin ja tohtori Watsonin ovelle. Komisario Lestradekin on päässyt mukaan. Pahisten puolella taas ovat alkemistit, salaseura, joka on tehnyt pahojaan jo vuosisatojen ajan. Muuten jotenkin uskottavan tieteellisessä joukossa on hupaisasti mukana myös itse tohtori Van Helsing ja koominen mielipuoli Renfield jonain lainana Dracula-universumista. Sinällään kirjallisuudenlaji ja aikakausi on sama, mutta jotenkin silti vähän irtiotto muihin nähden.

Kirja sijoittuu yleisesti Lontooseen, jossa kovasti Viiltäjä-Jackin murhia muistuttavasti ilotyttöjä tapetaan Whitechapelissa ja heiltä viedään aina joku ruumiinosa tai aivot. Tohtori Frankensteinin ajoista on jo sata vuotta, joten joku muu on tällä kertaa asialla. Tytärjoukkoa kasataan, rahahuolista selvitään ja alkemistien salaseuran perässä seikkaillaan kovasti ja mukana on myös pieniä romantillisia vivahteita, joihin Holmes ja Watson tarjoavat tilaisuuden, miehiä kun sentään muuten naispainotteisessa kirjassa ovat.

The Strange Case of the Alchemist's Daughter kärsii äänikirjaformaatista jonkin verran. Kerronnan sekaan ripoteltujen hahmojen kommenttien seuraaminen on hankalaa kun joskus lauseen aloittava nimi onkin ilmoitus siitä kuka alkaa puhua ja kuulijana menee hetki orientoitua, että nyt hypättiinkin taas tähän kommenttiraitaan. Samoin kirjailijan itsepintainen tapa käyttää alkemistien salaseurasta nimeä the Société des Alchimistes, jonka lukija kuuliaisesti ääntää erittäin ranskalaisesti joka ikinen kerta. Ensimmäisen viidenkymmenen toiston jälkeen alkaa raastaa hermoja yllättävän paljon.

Aika heppoisilla eväillä tässä taiteillaan, mutta varsin viihdyttävää käyttökirjallisuutta on kuitenkin Theodora Goss saanut niistä aikaan. Huumori on ajoittain vähän kankeaa, mutta onhan se nyt hauskaa kun Sherlock Holmes päättelee asioita ja vahvat naispäähenkilöt ovat kuitenkin tarpeeksi kiinnostavia, vaikka vähän tuleekin tunnelma, että tyttärien näkökulmasta kirjoittaminen on tehty enemmän rahastaakseen ajan hengellä kuin pyyteettömästä valveutuneisuudesta. Tämä kirja oli trilogian ensimmäinen osa, mutta vaikka tämä osa lopulta ihan viihdytti, lukeminen taitaa jäädä kuitenkin tähän. Sarjan toinen osa olikin joku yli 700-sivuinen järkäles ja ihan niin paljon ei soschietee de alschemhistshin mysteerien selvittäminen jäänyt kiinnostamaan.