Sarah Waters - Fingersmith

Kun viktoriaanin aika on tässä ollut lähiaikoina jotenkin mielessä, sain hauskan suosituksen lukea jonkun Sarah Watersin kirjan. Näistä valikoin luettavaksi Fingersmith-nimisen teoksen ihan vain siitä syystä, että siitä on ilmeisesti tehty elokuva, jonka takana on yksi kiinnostava korealainen ohjaaja. Ensin kuitenkin piti lukea se kirja.

Tämä poikkeaa nyt aiemmista historiahommista siten, että Sarah Waters on ihan nykypäivän kirjailijoita ja itse tarina vain sijoittuu 1800-luvulle. Hurskaasta kurjuudesta ei voi oikein puhua, koska kaikki päähenkilöt ovat läpeensä rikollisia ja kurjuuskin on vähän suhteellinen käsite.

Päähenkilönä kirjassa on Susan Trinder, nuori pikkurikollisten parissa kasvanut tyttö. Hänen äitinsä on kuollut hirsipuussa ja rouva Sucksby on adoptoinut hänet omaksi tyttärekseen. Rouva Sucksby on vauvatehtailija, joka ottaa maksua vastaan hoitaakseen epätoivottuja lapsia ja myy ne sitten myöhemmin eteenpäin toivotuiksi lapsiksi. Susanin hän on kuitenkin ottanut omakseen ja kasvattanut hellästi ja pitäen hänet erillään laitapuolielämän ikävistä puolista. Tarina lähtee käyntiin kun Herrasmiehenä tunnettu roisto esittää suunnitelman huijata perintö Maud Lilly -nimiseltä herrasnaiselta. Maud on suljettu enonsa ränsistyneeseen kauhuelokuvataloon, jossa eno pitää häntä eristyksissä pahasta maailmasta.

Herrasmiehen tehtävä on vietellä Maud pois enoltaan ja karata tämän kanssa naimisiin, jolloin Maudin omaisuus siirtyisi Herrasmiehen nimiin. Heti vihkimisen jälkeen Maud kuitenkin suljettaisiin mielisairaalaan ja unohdettaisiin sinne, jonka jälkeen Herrasmies olisi vapaa velvollisuuksista ja vaimosta ja merkittävää perintöä rikkaampi. Susanin apua tarvitaan, koska Maudin edellinen seuraneiti oli saanut keuhkokuumeen tai jotain sellaista ja ilman esiliinaa ei nuori tyttö toki voi mitään herrasmiehiä tapailla ja koko suunnitelma menisi kiville. Susanista koulutetaan siis intensiivikurssilla hienon naisen palvelijatar ja hänet rahdataan Briar-nimiseen taloon Maudin palvelijaksi.

Kirjan ensimmäinen osa seuraa Susania Briarissa ja miten hänen ja Maudin yhteiselämä alkaa sujua. Susan koittaa toimia mahdollisimman hyvin wingmaninä Herrasmiehelle, mutta lopulta rakastuu itse Maudiin. Harmi vain, että suunnitelma lähettää Maud hullujenhuoneelle on yhä voimassa ja Susan kaikesta huolimatta pitää kiinni siitä.

Kirjan toisessa osassa päähenkilöksi nousee Maud ja tarina kerrotaan uudestaan hänen näkökulmastaan. Tämän enempää tarinasta ei voi enää kertoa pilaamatta yllätyksiä, joten ehkä kannattaa vain lukea itse mitä kaikkea välissä tapahtuu. Kolmannessa osassa palataan jälleen Suen kumisaappaisiin ja nähdään tarina loppuun asti. Jopa vähän yllättävän onnellinen loppu, mikä oli kieltämättä ilahduttavaa. Sen verran selkeästi viihteestä on tässä kirjassa kuitenkin kyse, että joku kaamean traaginen lopetus olisi ollut kieltämättä vähän rankka yllätys.

Sarah Waters kirjoittaa hauskalla tavalla. Kerrontaa on autenttisen vanhan kuuloista ja klassikoista on kanavoitu oleelliset osat ajankuvasta ja jopa kirjoitustyylistä mukaan. Tyyliä on kuitenkin selkeästi modernisoitu olemaan vähemmän raskasta luettavaa nykyihmiselle. Tunnelma on vähän kuin huonoille teille joutuneen Jane Austenin kirjasta. Yleisen luettavuuden ja sujuvan tarinan lisäksi mukana on oikeasti mielenkiintoisia hahmoja. Esimerkiksi niissä em. austeneissa hahmot ovat yleensä varsin karikatyyrejä, mutta Watersilla vähintään joillain hahmoilla on selkeästi kerroksia ja syvällistä sielunelämää. Olin vaikuttunut varsinkin Rouva Sucksbyn  hahmosta. Välillä hurskas kurja, välillä äärimmäisen kylmä ja juonitteleva piru ja sitten lopulta jälleen erittäin inhimillinen ja traaginen hahmo. Nämä puolet eivät mitenkään sulje toisiaan pois tai vaikuta epäuskottavilta tai mahdottomilta käänteiltä vaan nimenomaan sellaiselta, miten jonkun oikeankin ihmisen mieli voisi muuttua tilanteiden muuttuessa. Hieno suoritus.

Sivuhahmot taas ovat enemmän karikatyyrejä ja Maudin enosta esim. on aika vaikea löytää mitään realistisen kuuloista persoonaa, vaikka hauska ja mielikuvituksellinen hahmo hän sinällään onkin. Nykyaikana kirjoitettu kirja tuo mahdollisuuden kommentoida naisten asemaa aika suoraan, mitä Waters käyttääkin hyväksi. Viktoriaanisen ajan naisen asema miehensä tai miespuolisen sukulaisensa omaisuutena on aika rankkaa luettavaa. Jotenkin eteenpäin ollaan sentään asian suhteen menty noista ajoista. 

Viimeisenä mainittakoot, että Fingersmith on jälleen niitä harvoja kirjoja, joka onnistuu fiksussa seksin kuvaamisessa. Asiasta puhutaan ajankuvaan sopivan häveliäästi ja säästeliäästi, mutta latausta ja energiaa kiertoilmauksissa ja eufemismeissa on enemmän kuin monissa suorasanaisemmissa kirjoissa yhteensä.

Selkeää viihdettä, mutta ehdottoman laadukasta sellaista. Tämän lukemisella ei varmaan voi loputtomasti päteä kirjakerhoissa, mutta onneksi kaikkien kirjojen ei tarvitsekaan olla vain pätemistä varten. Erittäin hyvää käyttökirjallisuutta, jossa mukana selkeästi massasta erottavia erinomaisia puolia. Kovasti nautin ja suosittelen.

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Jos haluaa lukea jotain kauemmaksi historiaan sijoittuvaa, tarjolla on esim. Armas. J. Pullan Ei markiisi syö perunoita! Puhtaasti viihdettä tämäkin kirja, mutta tunnelma on kuitenkin täysin eri. Erittäin viatonta, kevyttä ja hönttiä.

Jos rikollisten sielunliikkeet ja ovelat juonet kiinnostavat, miksei lukea niistä myös toiselta puolelta pöytää. Historiallisessa Englannissa liikutaan yhä, mutta vähän lähempänä nykypäivä kuitenkin. Agatha Christien The Mysterious Affair at Styles on ensimmäinen Hercule Poirot -kirja ja ensimmäinen aikoinaan Tavaukseen lisätty dekkari. Lähes kymmenen vuotta vanha kirjoitus, mikä internetin ajanlaskussa on aika viktoriaanista jo sekin.