Kesken jätetyt kirjat

Tähän kirjoitukseen kerään erikseen kesken jättämäni kirjat, joihin en edes aio palata. Olen lähiaikoina yrittänyt aloittaa kirjoja vähän enemmän satunnaisesti ja sillä on se sivuvaikutus, että joskus ei vain kohtaa kirjan kanssa lainkaan. Toisaalta nämä kirjat opettavat itsestä lukijana välillä jopa enemmän kuin kokonaan luetut kirjat, joten kerään niitä vähän tänne, jotta kokonaiskuva kehittyy... kokonaisemmaksi. Yleensä annan kirjoille ehkä sellaisen 50 sivua, ellen kimpoa ihan välittömästi pois. Jos tuossa ajassa ei ole ilmennyt mitään merkkiä, miksi lukemista pitäisi jatkaa, jätän teoksen kesken. Yleisenä politiikkana, että matka on tärkeämpi kuin määränpää. Pelkkä lopussa oleva hieno paljastus tai joku muu ei vielä millään tavalla korvaa sitä edeltävää tylsyyttä tai ärtymystä.

Päivitän tätä kirjoitusta aina kun aihetta on. Uusimmat kirjat aina ylimmäisenä.

Emmi Itäranta - The Weaver

Suomalaista spekulatiivista fiktiota. Yksi yrityksistäni lukea lisää suomalaista kirjallisuutta. En muista mitään varsinaista syytä, miksei pitänyt otteessaan. Jotenkin vain tylsällä tavalla masentavaa eikä mitään, mikä olisi pakottanut jatkamaan lukemista. Maailmaa on selvästi rakennettu, mutta pelkkä autoritäärinen yhteiskuntamalli tai mustekalojen käyttäminen kipulääkkeenä ei vielä riitä tekemään kirjasta tai maailmasta mielenkiintoista. Joko kirjoittamisen tai tarinan pitäisi tehdä jotain, mutta tämä kyseinen teos ei tuntunut tarjoavan kuin turistimatkaa, enkä pidä matkustelusta. Varsinkaan ankeisiin paikkoihin.

Riikka Suominen - Suhteellisen vapaata

Joku oli kirjoittanut kirjan avoimista parisuhdemalleista, joten toki sitä piti yrittää lukea. Jäi välittömästi kesken. Epämiellyttävää, vastenmielisiä hahmoja ja jotenkin kaikin puolin luotaanyöntävä meininki. Ei mitään luottamusta siihen, että kirja olisi yhtäkkiä muuttunyt miellyttäväksi tai epätavallisista parisuhdemalleista olisi saatu sanottua jotain mielenkiintoista tai edes ei-typerää. Tulipahan testattua, mutta yäk.

Minna Lindgren - Ehtoolehdon tuho

Ehtoolehto-kirjoja kohtaan oli kovat odotukset. Näitä on minun äitinikin lukenut ja suositellut, mutta valitettavasti minä en kyllä jaksanut alkua pidemmälle. Muutamia ihan hupaisia juttuja, mutta vähän liian suuri tiheys nokkeluuksia ja mukamas vanhat ihmiset muka reagoimassa mukamas nykyajan meininkiin, että tätä olisi jaksanut. Haluan 

enemmän tarinaa, vähemmän mukamas nokkelaa hölmöilyä.

Lisa Genova - Still Alice

Perustuu tosi tapahtumiin, eli kauhean tylsä. Päätin tämänkin uhalla kokeilla, mutta jälleen kerran osoittautui, että oikeasti tapahtuneet asiat eivät vain ole kiinnostavia. Periaatteessa ihan lupaavaa, mutta hahmot, tai tässä tapauksessa henkilöt, jotenkin masentava arkisia ja epämiellyttäviä ja masentavammaksi varmaan vain olisi kaikki mennyt kirjan edetessä. Helppo päätös jättää kesken.

Amal El-Mohtar & Max Gladstone - This is How You Lose the Time War

Kirja, josta olisin aiheen puolesta halunnut tykätä. Aikamatkustusta ja jotain rikottua kerrontaa ja visioita täysin keskenään erilaisista ja mystisistä maailmoista, mutta kirjallisena teoksena valitettavasti ihan kauheaa tuubaa. Jätettävä kesken ihan vain kun ei pysty. Aina piinallista kun kirjailijan idea ja kunnianhimo ylittävät kirjoittajan kyvyt kirjoittajana niin räikeästi. Philip K. Dick saa sen silti usein jotenkin toimimaan, mutta Amal El-Mohtar ei kyllä ainakaan tässä teoksessa.