Jari Mäkelä - Etsiväkerho Hurrikaani ja kettuliiga

Lisää lastenkirjoja! Jari Mäkipään etsiväkerho Hurrikaani -kirjoja ollaan luettu useampia ja ne ovat aina olleet ihan käyttökelpoista kamaa. Lapsi kuuntelee, aikuinenkin pystyy sietämään. Etsiväkerho Hurrikaani ja kettuliiga on sarjassa jo ainakin kolmastoista osa ja se ehkä alkaa jo näkyä.

Etsiväkerho Hurrikaani on jatkuvasti paisuva lapsijoukko, joka ratkaisee rikoksia Pihlakylän kaupungissa. Pihlakylässä sattuu ja tapahtuu ja jossain vaiheessa Hurrikaani-kirjoissa taisi olla joku mystinen isompi taustajuoni Pihlakylän vapaamuurariperustajien mysteereistä tai jotain, mutta se on ehkä tässä vaiheessa sarjaa jo käsitelty tai sitten tämä on joku väliosa, jossa taustajuoni ei vieraile.

Tällä kertaa kaupungissa tapahtuu asuntomurtoja. Ketuiksi pukeutuneet roistot potkiskelevat ympäriinsä potkulaudoilla ja tyhjentävät asuntoja. Kuvioon liittyy suljettu ranta ja mahatauti ja eläkeläisten ATK-kerho ja taas jotain uusia etsiväkerhoon pyrkiviä lapsihahmoja. Etsiväkerhossa tuntuisi tässä vaiheessa olevan jo jotain yhdeksän henkilöä ja Mäkipää vaatii listata heidät kaikki nimeltä aina kun siihen vain on tilaisuus ja jatkuva nimilitanian toistaminen alkoi käydä kohtuullisen raskaaksi kirjan edetessä. Pirkko, Pekka, Lefa, Torppis, Piikkari, Make, Markus, Pönttö, Stöge ja Makkonen lähtevät liikkeelle tai katsovat toisiinsa tai jotain aina uudestaan ja uudestaan. Oikeasti nimet olivat ehkä jotain muuta, mutta ihan hyvä kerho näistäkin tulisi.

Mäkipää kirjoittaa ammattitaitoisesti ja tekstin laatua ei varsinaisesti voi moittia jatkuvaa nimien toistelua lukuunottamatta. Lastenkirjoissa hyvä teksti ei ole mikään itsestäänselvyys, joten siitä on annettava pisteet. Valitettavasti ammattitaitoisuus ei vielä riitä tekemään etsiväkerhon seikkailuista mielenkiintoisia. Meininki on jotenkin ihan häkellyttävän mitäänsanomatonta. Lapsikin tuntui lukevan iltasadun aikana mieluummin Aku Ankkaa kuin kuunteli luettavaa kirjaa. Teksti on myös vain ammattitaitoista: ei ärsytä, muttei kyllä varsinaisesti ilahdutakaan.

Muistelen, että joskus nämä Hurrikaanit olisivat ehkä olleet parempia. Ei niitä niin montaa olisi varmaan luettu, ellei näin olisi. Tämän kirjan kohdalla höyry on kuitenkin selvästi lopussa. Tulipahan tahkottua läpi, mutta ehkä hurrikaanit on nyt toistaiseksi tässä perheessä luettu.

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Hilkka Liitsolan kirja Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka on vähän kaikin puolin parempi vaihtoehto jos lastenkirja on etsinnässä. Kirjoitettu vähintään hyvin, tarina on jännempi ja hauskempi ja lapsiyleisökin oli selvästi kiinnostuneempi kirjasta.

Hannu Mäkelän Huhuu, herra Huu! jakoi mielipiteitä ja joidenkin mielestä tämä on varmasti vähintään yhtä tylsä kuin hurrikaanilaistenkin seikkailut. Itse kuitenkin pidin herra Huun sympaattisen kotikutoisesta hölmöilystä selkeästi enemmän ja lapsikin tuntui kuuntelevan sujuvammin tätä kuin etsiväkerholaistan droonilla lentelyä.