L. M. Montgomery - Anne of Green Gables

Lisää klassikoita, mutta tällä kertaa vähän eri genreä. Anna-kirjat ovat tyttökirjojen aatelia, joihin en ole ennen tätä lainkaan tutustunut. Tänä sosiaalisen etäännyttämisen ja kulkutautien aikana feelgood-kirjallisuus kuitenkin oli juuri sitä, mitä tarvitsi. Kaikin puolin mukava ja ilahduttava tuttavuus.

Anne of Green Gables kertoo orpotytöstä, jonka vanha maanviljelijäpariskunta vahingossa adoptoi. Piti hankkia poika auttamaan tilan töissä, mutta tulikin punatukkainen ja käsittämättömällä hölösuulla varustettu pikkutyttö. Pariskunnasta hiljainen ja ujo Matthew ihastuu ensimmäisenä Annan taukoamattomaan visiointiin ja itsepintaisen tuijottelun voimalla saa myös vaimonsa Marillan lämpiämään ajatukselle. Marilla on super-käytännöllinen emäntä, joka välttää tunteilua, mutta hänkin lämpiää Annalle nopeammin ja syvemmin kuin mitä itse kehtaa myöntääkään.

(Perheen Anna-kirja -ekspertti huomautti tässä kohtaa, että Marilla ja Matthew ovat itse asiassa sisaruksia eikä aviopari. Varmaan se jossain alussa näin kerrottiin, mutta minä luin kirjan siinä uskossa, että ne on vain semmoinen vanhan ajan pariskunta, jotka ei julkisesti pussaile ja nukkuu eri huoneissa ja nyt vain sattumalta ovat lapsettomia. Yllättävän vähän vaikuttaa mihinkään tämä jälkikäteen tullut paljastus.)

Anna kasvaa ja koheltaa kommelluksesta toiseen. Tytön mielikuvitus toimii sellaisella voimalla, että pannut jäävät liedelle ja kakkuun menee suolaa sokerin sijaan ja välillä lähes hukutaan jokeen, mutta pienillä toruilla keskimäärin asioista selvitään. Anna itse miettii hyvin, että kun kerran tekee niin kauhealla vauhdilla hölmöyksiä elämässä, oppii myös kauhean nopeasti sitten paremmaksi ihmiseksi. Ihan hyvä asenne.

Anne of the Green Gablesissa pääasiassa kaikki ihmiset ovat vähintään sitten syvällä sisimmässään kauhean mukavia ja inhimillisiä. Muutama nilkki hahmo on päässyt mukaan, mutta he eivät saa ruutuaikaa kirjassa juuri nimeksikään. Kauhean virkistävää näinä aikoina kun kaikilla hyvillä hahmoilla on oikeasti synkkä salaisuus tai trauma ja mikään ei ole niin yksinkertaista kuin miltä näyttää. Avonleassa on.

Kun Anna pääsee kouluun asti, paljastuu hän olevan koko kylän välkyin lapsi. Kirja viilettää elämää yllättävää vauhtia eteenpäin ja Annan opintomenestys vie hänet lopulta opiskelemaan ihan kaupunkiin ja saamaan suorastaan stipendin yliopistoon. Etukäteen jotenkin ajattelin, että tässä varmaan kuvataan yksi kesä tai maksimissaan yksi vuosi tarkkaan ja ne loput kirjat kertovat ehkä sitten aina seuraavasta vuodesta tai ehkä jopa samasta kesästä loputtomasti. Sen sijaan Anne of Green Gables kattaa vaikka kuinka monta vuotta nuoren Annan elämästä. 

Ihan tyylikäs kaari piirtyy kyllä Annan kasvamisesta. Kirjan alussa Anna elää lähinnä haavemaailmassa ja puhuu käyttäen "isoja sanoja" ja yleisesti varsin kukkaista kieltä, mutta kirjan lopussa 16-vuotias Anna on jo vakaa ja rauhoittunut nuori aikuinen. Pahin angstinen ja vihainen teini-ikä siis onneksi ehkä jää kokonaan välistä, mutta en toki tiedä mitä seuraavissa osissa sitten tapahtuisi. Ehkä tuohon aikaan elämä oli vielä niin kovaa, että ei ollut varaa sulkeutua huoneeseen kuuntelemaan emo-rockia tukka silmillä tai mitä nuoriso nyt nykyään tekee.

Kerronta on mielenkiintoista, koska asioita kerrotaan aika vähän suoraan. Kirjalla on käytännössä kaksi kertojaa: tavanomainen kaikkitietävä kertoja ja toisaalta Anna itse, jonka hölinän kautta saadaan iso osa tapahtumien kuvauksista. Jos Anna vaikka lähtee käymään kauhean jännittävällä picnicillä, kertojaääni ei kuvaile miten picnic menee. Sen sijaan Anna vain palaa heti seuraavassa virkkeessä takaisin ja kertoo omin sanoin tärkeimmät mitä reissulla hänelle ja ystäville tapahtui. Hauska ja yllättävä tyylikeino.

Anna kasvaa ja muuttuu jo tämän kirjan aikana niin paljon ja hänen elämästään käydään jo niin tärkeitä rajapyykkejä läpi, että jäi kieltämättä halu lukea lisää näitä. Kiinnostaa millainen aikuinen tästä orpotytöstä kasvaa kun jo parissa vuodessa tapahtui näin paljon kehitystä. Ottaen huomioon, että  Anna-kirjoja on käännetty 36 kielelle ja myyty joku 50 miljoonaa kappaletta, olen tämän suosituksen kanssa ehkä vähän myöhässä, mutta suosittelen silti. Laadukasta hyvänmielen kirjallisuutta ilmeisesti vanhoilta hyviltä ajoilta ja vanhoista hyvistä ajoista.