Catherine Burns - The Visitors

Catherine Burnsin The Visitors esiteltiin minulle trillerinä ja ajattelin, että pitkään aikaan ei ole lukenut mitään sillä tavalla jännittävää tai kuumottavaa. Etukäteen vaikutelma oli, että tässä on jotain todellisuudentajun epäilemistä, kätkettyjä salaisuuksia ja jyrkkä syöksykierre turmioon. Melkoinen pettymys on kuitenkin lopulta luvassa.

Tarina kertoo rikkaan perheen nyt aikuisista lapsista, jotka asuvat hikikomori-hengessä perintötalossa keskenään, sivussa kaikesta maailmasta. Vanhempien perintö takaa, että elantoa ei tarvitse miettiä tai töitä tehdä ja sisarukset keräilevät pehmoleluja ja rakentavat lennokkeja jatkuvasti ränsistyvässä talossaan. Marion Zetland on kirjan päähenkilö ja erittäin nynny vanhapiika. Häntä on kohdeltu aina merkityksettömänä ihmisenä sekä perheen että maailman toimesta ja hän on omaksunut saman asenteen itsekin. Marion pitää huolta kodista merkityksessä, että hän laittaa ruokaa (lämmittää valmisaterioita) ja siinä taloudenpito oikeastaan sitten onkin. Talossa ei esimerkiksi siivota, katsotaan vain televisiota.

Mielenkiintoisin kirjasta herännyt ajatus oli, että Marion muistuttaa jollain tavalla juuri aiemmin lukemani Anne of Green Gablesin Anna-tyttöä. Marion samalla tavalla elää haavemaailmassa ja kuvittelee fantasioita, joissa elää miehen kanssa, johon ihastui lyhyesti nuorena tyttönä jne. Siten hauska rinnastus, että Anna on kauhean mukava, fiksu ja itsenäinen hahmo ja Marion on taas täsmälleen kaikkea muuta.

Marionin perhe on läpikotaisin epäterve ja kaikki ovat omilla näyttävillä tavoillaan rikki. Eniten ruutuaikaa saa Marionin korkealuokkainen ja vahvasti masentunut äiti ja Marionin veli John. Marionin äiti on performatiivisesti korkealuokkainen snobi, joka syö rauhoittavia lääkkeitä jatkuvalla tahdilla ja muuten keskittyy lähinnä parjaamaan Marionia. Jossain vaiheessa Marionin äidinkin taustasta kerrotaan jotain traumaattista. En ole varma olisiko siitä sitten pitänyt jotenkin ymmärtää, miksi hän käyttäytyy kuten käyttäytyy. Marionin veli John on kirjan toinen päähenkilö ja jollain tavalla myös pääpahis.

John naaraa ulkomailta nuoria tyttöjä kellariinsa esittämällä internetissä olevansa nuori ja komea opiskelijapoika. Johnista on kirjassa tehty helposti vihattava nilkki, jolla on hyvin vähän mitään mukavia ominaisuuksia. John on koulutettu ja lukee ihan Ekonomistia, mutta muuten hän on heikkohermoinen, epäkohtelias, ilkeä, helposti suuttuva nilkki, joka pettää itseään ja muita. Rikkinäinen ja syvä hahmo kuitenkin ilmeisesti, koska sitten välillä murtuu kun ei saa rakkautta tai kun ei pysty sittenkään kuristamaan siskoaan.

Marion esitellään ensin puhtaasti uhrina, mutta kirjan edetessä alkaa paljastua, että historiassa Marionin koulukavereille tai lähellä pyöriville lemmikeille tapahtuneet onnettomuudet eivät olleetkaan Johnin käsialaa vaan Marionin itsensä. Odotin vähän, että John oltaisiin tehty täysin syyttömäksi ja kellariin vangitut tytötkin olisivat Marionin aikaansaannosta, mutta ei sentään.

Kukaan ei varmaan usko olevansa paha ihminen. The Visitorsissa Zetlandin perheessä on piirretty niin karikatyyrimäisen kauhea, että ei ole varmaan mikään ihme, että hahmot valehtelevat jopa itselleen katkeraan loppuun saakka.

Joka itse asiassa ei ole niin kovin katkera. Kellarissa kuollaan nälkään tai tullaan Marionin omakätisesti tappamaksi, mutta lopussa Marion voimautuu, laihduttaa(!) ja saa kivan oman asunnon ja eläkeläismiehen ja tämä on nyt varmaan jotain nykyaikaa kun paha voi ns. voittaa ja päästä kuin koira veräjästä. John sentään jää hiipimään kaupungille resuisen puliukon näköisenä. John joutuu murtuneen lonkan ja sydänkohtauksen vuoksi sairaalaan ja tällä välin Marion kaappaa kaiken toimijuuden itselleen, ilmeisesti nyt kun ensimmäistä kertaa pääsee veljensä varjon alta pakoon.

Kyllä tästä jälkikäteen ihan näkee mitä on yritetty ja miksi asiat tapahtuvat kuten tapahtuvat, mutta lukiessa oli jatkuvasti lähinnä turhautunut ja pettynyt tunnelma. Trilleriksi paine ei kasva koskaan tarpeeksi korkealle eikä mitään yllättävää ja järkyttävää käännettä koskaan tapahdu. Kauheista salaisuuksista on vihjailtu jo tarpeeksi koko kirjan ajan, että asioiden virallisesti paljastuessa ei niistä enää jaksa olla kovin ihmeissään. Kasvavan paineen ja ahdistuksen sijaan tarjolla on lähinnä masentava ja ankea lukukokemus tyhmistä ja ikävistä ihmisistä, johon on nyt sitten päälle heitetty vielä kieltämättä peruskaamea kellarityrmä.

Mahdollisesti kyse ihan odotuksien hallinnan epäonnistumisesta ja toisaalta ehkä myös kirjan laatuun liittyvistä kysymyksistä. Trillerissä paineen ja jännityksen luominen ja kasvattaminen olisi kaikki kaikessa, mutta The Visitors on jatkuvasti vain vähän tylsä. Menee kategoriaan olisi pitänyt jättää kesken. Jotenkin vain elätteli toiveita jostain lopussa tyydyttävästi luhistuvasta keskustasta ja odottavasta katarsiksesta, mutta ei tällä kertaa. Ei suosituksia, seuraava kirja kiitos.