Sayaka Murata - Lähikaupan nainen

Välipalakirjana Sayaka Muratan Lähikaupan nainen. Kirjassa seurataan hetken ajan 18-vuotta japanilaisessa lähikaupassa, konbinissa, työskennellyttä Keikoa. Päähenkilö Keiko on selkeästi jollain tavalla kirjolla. Hänellä on vahvoja mielipiteitä hänelle tärkeistä asioista, mutta hyvin vähän mielenkiintoa useimpia muita ihmisiä kiinnostaviin asioihin. Keikoa ei kiinnosta parisuhteet tai tulot tai jälkikasvu vaan hän haluaa olla hyödyllinen osa konbinia. Keiko kasaa muista ihmisistä itselleen persoonan, jonka esittää muille ihmisille.

Tarina kertoo Keikosta konbinin myyjänä ja miten hän päättää tehdä jotain muutoksia elämässään. Perhe ja ystävät painostavat niin itsepintaisesti 36-vuotiasta naista pariutumaan ja/tai hankkimaan oikean työn, että lopulta Keiko poimii asuntoonsa asumaan samassa konbinissa hetken työskennelleen Shirahan. Shiraha ansaitsee kunniamaininnan yhtenä kauheimmista hahmoista, mitä hetkeen on tullut missään kirjassa vastaan. Shirahan arkinen nilkkiys on viety absurdille tasolle asti. Kerran kun hän näyttää auttavan Keikoa tiukassa tilanteessa ja hetkeksi jo meinasi lukijana lämmetä häntä kohtaan, hän kääntää kelkkansa taas välittömästi ympäri ja käyttäytyy entistä vihattavammin kirjan loppuun saakka.

Keikoa asia ei onneksi häiritse vaan Shirakan mulkkuus ei pahemmin kosketa häntä. Lopulta Shiraka kuitenkin ylittää rajan ja kirja päättyy kun Keiko hylkää Shirakan ja tämän mukana ajatuksensa muuttaa itsensä ”kunnon kansalaiseksi”. Ilman Shirakaa Keiko on jälleen naimaton vanhapiika, joka ei sittenkään hae ”oikeaa” työpaikkaa vaan palaa konbiniin tekemään sitä, missä on hyvä ja missä hänestä on hyötyä.

Pikaisen googlauksen perusteella moni on lukenut Lähikaupan naisen jotenkin valtavan yhteiskunnallisena teoksena, joka ruotii japanilaista työkulttuuria tai sosiaalisia paineita. Minä tulin ohittaneeksi nämä pohdinnat melkein kokonaan kun eläydyin Keikon seikkailuun niin paljon. Japanilaisen yhteiskunnassa vaikuttavat paineet kohoavat toki kaiken taustalla tsunamin tavoin, mutta Keiko on luonteensa vuoksi osittain immuuni asialle. Kokonaan ei silti edes hän.

Työkulttuurissa on toki omat erikoiset piirteensä kun esim. myymälässä suoritetaan aamurituaalia tai lausutaan ketjun mottoa, mutta toisaalta konbini-työ vaikuttaa kuitenkin hyödylliseltä ja arvokkaalta. Verrattuna siihen mitä on kuullut japanilaisesta valkokaulustyöstä, konbini vaikuttaa mainiolta työpaikalta. Asiakkaita kuunnellaan ja kohdellaan kohteliaasti, tuotteita laitetaan esille, jotta asiakkaat löytävät ne helposti ja kaikkea pidetään puhtaana ja siistinä. Kaikella on kouriintuntuva tarkoitus, siinä missä 12-tuntisia päiviä tekevien tai toimistolla pöytiensä alla nukkuvien valkokaulustyöntekijöiden meiningissä taas ei ole hitustakaan järkeä. Jälkimmäisiä ei itse kirjassa kuitenkaan esitellä mitenkään, mutta jotenkin konbini-työn kuitenkin tulee vertailleeksi ympäröivän yhteiskunnan enemmän arvostamaan salary man -työhön.

Tästä näkökulmasta se kun Keiko hylkää oikean työpaikan etsimisen ja ”perhe-elämän”, hän kieltäytyy esittämästä olevansa yhteiskunnan hyödyllinen jäsen ja sen sijaan todella on sellainen. Konbini-työ on Keikon ikigai, syy olla olemassa. Ikigain vaihtaminen vain ulkoisten paineiden vuoksi jonkin itselleen (ja ehkä maailmalle) merkityksettömän ”oikean” työn tekemiseen ja itselleen vain haitallisen miesloisen ylläpitämiseen omassa kodissaan olisi ollut mitä surullisin loppu kirjalle.

Nyt kun vähän asiaa mietti tarkemmin, ehkä tämä aika yhteiskunnallinen teos olikin. Hyvä Keiko! Hyvä kirja. Kompakti ja iskevä, helppo suositella.