Paul Auster - Oracle Night

Olen tykännyt Paul Austerista siitä lähtien kun joskus varmaan 18-vuotiaana sain New York -trilogian joksikin lahjaksi. Silloin jo selvästi tykkäsin uuskummasta tai maagisesta realismista, vaikka minulla ei näitä termejä vielä ehkä ollutkaan käytössä, mutta Austerin mystinen meininki puri jo tuolloin. Myöhemmin olin jotenkin harmissani kun luin jotain muuta Austeria ja se olikin vain ”ihan tavallinen” romaani. Nyt löytyi kuunneltavaksi Oracle Night, joka oli taas enemmän sitä nuoruuden Austeria: hyvin kirjallisuudellista, jonkin verran mystistä.

Kirjailija Sidney Orr toipuu tarkemmin määrittelemättömästä sairaudesta tai onnettomuudesta ja vähitellen alkaa palata taas kirjoittamisen pariin. Kuvioon liittyy mystinen sininen muistikirja, mahdollisesti selittämättömiä ilmiöitä, avio-ongelmia ja sisäkkäisiä tarinoita. Auster leikittelee ajatuksella voiko kirjoittamalla luoda todellisuutta ja jotenkin tähän liittyy Orrin hankkima portugalilainen sininen muistikirja, joka tuntuu jotenkin voimistavan kirjoittamisen taikaa.

Auster kirjoittaa kauhean hyvin, mutta kyllä hänellä jopa häiritsevän tunnistettavat teemat ja hahmot tuntuu kirjoissaan usein olevan. Oracle Nightissä on päähenkilönä jälleen kirjailija, jolle sattuu ja tapahtuu mystisiä. Jos Austerin päähenkilö ei itse ole kirjailija, sitten hän tutkii kirjailijaa tai ehkä elokuvaohjaajaa, mutta joka tapauksessa Austerin kirjoissa kirjallisuus on yleensä aiheena mukana vahvasti.

Kirjallisuus ja muu korkeakulttuuri on muutenkin nyt tullut paljon vastaan kirjoissa. Kirjoissa kaikki henkilöt lukevat tuhottomasti, tietävät klassisesta musiikista vaikka mitä tai siteeraavat ulkomuistista filosofeja. Onko tuo kaikki jotain kirjailijoiden self-inserttiä ja tapa näyttää lukijalle, että kyllä meinaan putoaa viittauksia? Vai lukijoiden liehittelyä antamalla valmiiksi mietittyjä mielipiteitä tai tarinoita korkeakulttuurista, joista voi nauttia sellaisenaan tai jotenkin kokea, että yhden kirjan sijasta lukikin viisi kirjaa ja kuunteli kaksi konserttoa, kun ne kuvailtiin ja niiden herättämät tunteen esiteltiin? Tai tarjoamalla tilaisuus eläytyä kirjan hahmoon, joka lukee jatkuvasti jotain korkealentoista kun itse yleensä vain tulee katsottua Netflixiä?

Joka tapauksessa, Auster tuntuisi olevan selvästi super-innoissaan kirjallisuudesta ja kirjallisesta maailmasta ja Oracle Night ei poikkea tästä. Oracle Nighting kaikki hahmot ovat kirjailijoita, kustannustoimittajia tai kirjojen kanssa puuhaavia graafisia suunnittelijoita. Auster pakkaa kirjallisia tasoja päällekkäin ja Sidney Orr kirjoittaa kirjaa, jonka idea perustuu kirjaan, jossa luetaan kirjaa ja välillä tasot tuntuvat vaikuttavan toisiinsa alhaalta tosimaailmaan asti.

Eli erittäin austermainen romaani kyseessä, mutta jotenkin loppupuolella ote tuntuu herpaantuvan. Austerin kertojat ovat yleensä viileitä ja etäisiä, mutta Oracle Nightin Sidney Orr alkaa rispaantua pahemman kerran lopussa ja jotenkin kirja luhistuu mielenkiintoisen mystisestä kirjallisuuskirjasta ankean masentavaan loppuun, jossa nilkit on nilkkejä ja ikävästi käy monille. Olin erittäin innoissani kirjan ensimmäisestä puolesta, mutta jälkimmäisestä puolesta jäi yllättävästi vähän pettynyt olo. Jotenkin tunnelma vaihtui turhan paljon, elementtejä tuotiin mukaan vähän liikaa ja toisaalta jotain mielenkiintoisimpia häntiä jätettiin tutkimatta loppuun. En minä varsinaisesti tarvinnut yllätyskolmiodraamaa, mutta toisaalta olisin halunnut tietää miten se alussa aloitettu kirja etenee jne. jne. Jotenkin sellainen olo, että Austerilla on mopo karannut käsistä tämän kanssa. Varmaan ihan tarkoituksella sinällään, mutta minulle ei toiminut loppuun saakka.

Tämän äänikirjan oli muuten lukenut itse Paul Auster. Vaikka on selviä etuja, että kirjailija lukee oman kirjansa, tämän toteutus olisi voinut ammattimaisempikin olla. Austerin ääni on aika rapea, dialogissa oli välillä vaikea seurata hahmojen vaihtumista ja lukujen vaihtuessa taas lukutyyli tai äänen voimakkuus vaihtui aina hätkähdyttävän paljon luvusta toiseen. Jotain tuottamista olisi kaivannut. Nyt tuli vähän halvalla toteutettu fiilis. Siitä huolimatta täysin käyttökelpoinen versio.

Oracle Night oli ihan mukava tuttavuus, mutta tuskinpa muistan tästä mitään enää pian. Alku ihanaa ja autenttista Austeria, kokonaisuutena lopulta vain ihan käyttis. Kauhean paljon vahvempaa suositusta ei osaa antaa.