Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka

Sattuneesta syystä on tullut luettua aika paljon lastenkirjoja viimeisen kymmenen vuoden aikana. Harmillisen moni niistä on aikuiselle aika puuduttavaa materiaalia. Ei niinkään tarinoiden tai hahmojen vuoksi, mutta kirjallisuudellisilta ansioiltaan lastenkirjat ovat usein aika heppoisia. Joitain on erittäin ärsyttävää lukea ääneen ja monissa on jotain aikuista ärsyttäviä maneereita. Monessa lastenkirjassa esim. kukaan ei koskaan sano mitään. Sen sijaan puhuja ”vinkkasi nokkelasti” tai ”puhkui ja laittoi purutupakkaa suuhunsa” tai jotain. Alkaa käydä todella raastavaksi jossain vaiheessa.

Sen vuoksi olikin mukava törmätä oikeasti viihdyttävään lastenkirjaan. Hilkka Liitsolan Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolla oli siten jännittävä ja viihdyttävä ja sopivalla tavalla lapsellinen kirja, että lapsi lopulta ei enää jaksanut odottaa iltasatuaikoja vaan luki kirjan itse loppuun. Sen jälkeen luin sen myös itse, koska halusin tietää mitä lopussa tapahtuu.

Kauhean paljon korkeampaa kehua en lastenkirjalle keksi.

Liitsola hahmot ovat sopivan yksioikoisia, mutta ymmärrettäviä ja hauskoja ja hän rakentaa Kajon maailmaa hyvin. Tietoa tarjoillaan tipoittain ja mukana on myös todellisia yllätyksiä. Toivottavasti seuraavia osia on tulossa, sillä langanpäitä jätetään auki ja Kajon maailmasta varmasti löytyisi vielä tarinoita kerrottavaksi.

Itse tarina on perinteikäs ”orpolapsi päätyy merirosvolaivalle ja kuinkas sitten kävikään” -tyyppinen seikkailu ja oikein menevä sellainen. Kaartia paetaan, laivoja kaapataan, merirosvokaupungissa käydään ostoksilla ja lopulta selviää myös Kajo-orvon perhesuhteista jotain varsin yllättävää. Helppo suositella kenelle tahansa lapselliselle.