Donna Tartt - Jumalat juhlivat öisin
Peräti sain jonkun minulle suositellun kirjan luettua! Tämä oli vieläpä varsin mukiinmenevä, mainiota. Donna Tarttin esikoisteoksessa luetaan kreikkaa ja kanavoidaan Raskolnikovia.
Tätä kirjaa ei kirjastosta tuntunut löytävän mistään. Aina lainattuna ja varattuna. Yhtäkkiä kirja sitten löytyi meidän talon alakerran "ota ja tuo" -tyyppisesta roinapinosta. Mikäs siinä.
Richard Papen ja kaverinsa opiskelevat kuvitteellisessa yliopistossa muinaiskreikkaa. Heitä opettaa eksentrinen ja innostava erakkoprofessori, joka valitsee opiskelijansa yksitellen. Porukassa on rasittava hölmöläinen, viileä schizoidi, kaksoset ja gootti, noin nopeasti kuvailtuna. Opinahjona on luovuutta ja jännittävyyttä korostava kuvitteellinen Hampden College.
Kirjan alusta asti on selvää, että rasittava hölmöläinen, Bunny, tapetaan jossain vaiheessa. Muut opiskelijat päättävät hoitaa Bunnyn päiviltä. Kirja kertoo lähinnä Papenin tuskailuista asian suhteen ja hänen suhteestaan muihin kreikanopiskelijoihin. Väliin on ripoteltu korkeakulttuuria niin paljon kuin mahdollista. Kreikkaa luetaan, klassikkoja siteerataan ja välissä jännitetään saako poliisi kiinni.
Eniten jännitystä aiheuttaa tietenkin se, hajoaako keneltä opiskelijoista pää ensimmäisenä asian kanssa. Omatunto kolkuttaa ja tiivis porukka alkaa rispaantua ja hajoilla suuntaan jos toiseenkin. Vaikka poliisi ei saakaan syyllisiä kiinni, murha hajottaa tekijät sisältä käsin, kuten tietysti pitääkin tämän tyyppisissä kirjoissa käydä.
Esikoisteoksista sanotaan aina, että ne poikkeuksetta kertovat kirjailijasta itsestään. En tiedä Donna Tarttista mitään, mutta en yhtään ihmettelisi jos jotain henkilökohtaista kokemusta Richard Papenin taustalla olisi. En osaa tarkemmin eritellä mistä tuommoinen tunnelma syntyy, mutta niin autenttinen vieraantumisen tunne Papenista huokuu, että en ihmettelisi jos kirjailija on kokenut asiasta vahvasti jotain itsekin.
Varsin mukiinmenevä kirja oli tämä. Sujuvasti kirjoitettu, päähenkilöt eivät ole millään tavalla liian rasittavia ja korkeakulttuuria on leivottu sen verran mukaan, että pahempikin elitisti voi tämän lukaista ilman että hirveästi tarvitsee hävetä. Jos opiskelija ahdistumassa tuntuu mielenkiintoiselta ajatukselta ja Rikos ja Rangaistus on juuri luettu, niin ehkä tämäkin kannattaa kokeilla.
Tätä kirjaa ei kirjastosta tuntunut löytävän mistään. Aina lainattuna ja varattuna. Yhtäkkiä kirja sitten löytyi meidän talon alakerran "ota ja tuo" -tyyppisesta roinapinosta. Mikäs siinä.
Richard Papen ja kaverinsa opiskelevat kuvitteellisessa yliopistossa muinaiskreikkaa. Heitä opettaa eksentrinen ja innostava erakkoprofessori, joka valitsee opiskelijansa yksitellen. Porukassa on rasittava hölmöläinen, viileä schizoidi, kaksoset ja gootti, noin nopeasti kuvailtuna. Opinahjona on luovuutta ja jännittävyyttä korostava kuvitteellinen Hampden College.
Kirjan alusta asti on selvää, että rasittava hölmöläinen, Bunny, tapetaan jossain vaiheessa. Muut opiskelijat päättävät hoitaa Bunnyn päiviltä. Kirja kertoo lähinnä Papenin tuskailuista asian suhteen ja hänen suhteestaan muihin kreikanopiskelijoihin. Väliin on ripoteltu korkeakulttuuria niin paljon kuin mahdollista. Kreikkaa luetaan, klassikkoja siteerataan ja välissä jännitetään saako poliisi kiinni.
Eniten jännitystä aiheuttaa tietenkin se, hajoaako keneltä opiskelijoista pää ensimmäisenä asian kanssa. Omatunto kolkuttaa ja tiivis porukka alkaa rispaantua ja hajoilla suuntaan jos toiseenkin. Vaikka poliisi ei saakaan syyllisiä kiinni, murha hajottaa tekijät sisältä käsin, kuten tietysti pitääkin tämän tyyppisissä kirjoissa käydä.
Esikoisteoksista sanotaan aina, että ne poikkeuksetta kertovat kirjailijasta itsestään. En tiedä Donna Tarttista mitään, mutta en yhtään ihmettelisi jos jotain henkilökohtaista kokemusta Richard Papenin taustalla olisi. En osaa tarkemmin eritellä mistä tuommoinen tunnelma syntyy, mutta niin autenttinen vieraantumisen tunne Papenista huokuu, että en ihmettelisi jos kirjailija on kokenut asiasta vahvasti jotain itsekin.
Varsin mukiinmenevä kirja oli tämä. Sujuvasti kirjoitettu, päähenkilöt eivät ole millään tavalla liian rasittavia ja korkeakulttuuria on leivottu sen verran mukaan, että pahempikin elitisti voi tämän lukaista ilman että hirveästi tarvitsee hävetä. Jos opiskelija ahdistumassa tuntuu mielenkiintoiselta ajatukselta ja Rikos ja Rangaistus on juuri luettu, niin ehkä tämäkin kannattaa kokeilla.
Mua ahdisti joskus kolmannella lukukerralla suomennos. Vaikka Siikarla hyvä suomentaja onkin
VastaaPoistaLuin tämän kirjan ensimmäisen kerran noin herran vuonna 1993 tai 1994. Melkoinen täräys teinille ja monet viittaukset ymmärsinkin sitten vasta 10 vuoden kuluttua.