Sören Kierkegaard - Mozart-essee
Kierkegaard on jännä. Liian tulessa kirjoittaakseen oikeastaan mitään ymmärrettävää, mutta silti sieltä seasta löytyy aina tosi mainioita ajatuksia.
Sören Kierkegaard on se ahistunut tanskalainen filosofi, joka kirjoitti n. 9000000 teosta eri nimimerkeillä. Joku aikalaiskriitikko taisikin veistellä jotain siihen suuntaan, että: "Kai nyt saa julkaistua noin paljon, jos ei oikolue ja julkaisee kaiken kauppalistoista alkaen." Kierkegaardin teksti onkin aika villiä. Välillä lauseet yksinkertaisesti hajoavat. Kappaleen mittaisia virkkeitä, joissa on puolivälissä unohdettu, mitä alussa alettiin sanoa. Ei ole ainakaan liian tekemällä tehdyn oloista materiaalia Kierkegaard!
Kierkegaard on siinä jännittävä hahmo, että hän kerkesi kirjoittaa sekä fanaattisen uskonnollisia, että iloittelevan maallisia kirjoja. Mozart-esseet kuuluu tähän jollain tavalla maallisempaan osastoon. Kierkegaard käy läpi klassisen musiikin suuria teoksia ja päätyy viralliseen totuuteen: Mozartin Don Giovanni on ikuisesti maailman paras teos.
Kierkegaard puhuu klassisista teoksista jonain ajan ja paikan ylittävistä absoluuttisen täydellisistä tekeleinä. Niiden paremmuudessa on siis mahdoton tehdä eroa, mutta siitä huolimatta Don Giovanni on vaan paras. Koska se on absoluuttisuudessaan absoluuttisempi.
Kierkegaardin perustelut ovat sympaattista vanhan koulukunnan filosofiaa. Juttuja selitetään pyhän yksinkertaisuuden ja sisäisen kokemuksen perusteella. Kierkegaard on vielä tässä lajissa ehkä sieltä pahimmasta päästä. Selitykset alkavat olla niin esoteerisiä ja aikasidonnaisia, että vaikea tätä on minään kovin "puhtaana" filosofiana ottaa. Tuskin Mozart-esseiden sellaista on ihan tarkoitus ollakaan.
Don Giovannia Kierkegaard kyllä analysoi innostavasti. Olin jo vähän luovuttanut oopperan suhteen taiteenmuotona, mutta Mozart-esseiden jälkeen pitää nyt Don Giovanni ainakin pariin kertaan vielä yrittää sisäistää. Kierkegaard analysoi Don Giovannin -hahmoa varsin mainiosti. Olihan se jo oopperan perusteella ihan tosi mainio ja esikuvallinen jätkä, mutta Kierkegaard leipoo esiin vielä lisää siisteyttä sankarista. Anti-sankarista, miten sen kukakin sitten haluaa ottaa.
Kierkegaardia ei voi kyllä suositella kenellekään. Ihan kauheaa tekstiä. Mutta todella innostavaa myös. Näkyy mainiosti, että kirjoittaja on ollut varsin liekeissä. Vähän hyvässä ja pahassa, mutta on tätä silti mukavampi lukea, kuin useimpia kuivia ja asiallisia raportteja jostain filosofisesta aiheesta. Ja jos ooppera tai Don Giovanni putoaa, niin ehkä tähänkin kannattaa tutustua.
Kierkegaardin tekstille altistuminen on sinälläänkin jo ihan kokemus.
Sören Kierkegaard on se ahistunut tanskalainen filosofi, joka kirjoitti n. 9000000 teosta eri nimimerkeillä. Joku aikalaiskriitikko taisikin veistellä jotain siihen suuntaan, että: "Kai nyt saa julkaistua noin paljon, jos ei oikolue ja julkaisee kaiken kauppalistoista alkaen." Kierkegaardin teksti onkin aika villiä. Välillä lauseet yksinkertaisesti hajoavat. Kappaleen mittaisia virkkeitä, joissa on puolivälissä unohdettu, mitä alussa alettiin sanoa. Ei ole ainakaan liian tekemällä tehdyn oloista materiaalia Kierkegaard!
Kierkegaard on siinä jännittävä hahmo, että hän kerkesi kirjoittaa sekä fanaattisen uskonnollisia, että iloittelevan maallisia kirjoja. Mozart-esseet kuuluu tähän jollain tavalla maallisempaan osastoon. Kierkegaard käy läpi klassisen musiikin suuria teoksia ja päätyy viralliseen totuuteen: Mozartin Don Giovanni on ikuisesti maailman paras teos.
Kierkegaard puhuu klassisista teoksista jonain ajan ja paikan ylittävistä absoluuttisen täydellisistä tekeleinä. Niiden paremmuudessa on siis mahdoton tehdä eroa, mutta siitä huolimatta Don Giovanni on vaan paras. Koska se on absoluuttisuudessaan absoluuttisempi.
Kierkegaardin perustelut ovat sympaattista vanhan koulukunnan filosofiaa. Juttuja selitetään pyhän yksinkertaisuuden ja sisäisen kokemuksen perusteella. Kierkegaard on vielä tässä lajissa ehkä sieltä pahimmasta päästä. Selitykset alkavat olla niin esoteerisiä ja aikasidonnaisia, että vaikea tätä on minään kovin "puhtaana" filosofiana ottaa. Tuskin Mozart-esseiden sellaista on ihan tarkoitus ollakaan.
Don Giovannia Kierkegaard kyllä analysoi innostavasti. Olin jo vähän luovuttanut oopperan suhteen taiteenmuotona, mutta Mozart-esseiden jälkeen pitää nyt Don Giovanni ainakin pariin kertaan vielä yrittää sisäistää. Kierkegaard analysoi Don Giovannin -hahmoa varsin mainiosti. Olihan se jo oopperan perusteella ihan tosi mainio ja esikuvallinen jätkä, mutta Kierkegaard leipoo esiin vielä lisää siisteyttä sankarista. Anti-sankarista, miten sen kukakin sitten haluaa ottaa.
Kierkegaardia ei voi kyllä suositella kenellekään. Ihan kauheaa tekstiä. Mutta todella innostavaa myös. Näkyy mainiosti, että kirjoittaja on ollut varsin liekeissä. Vähän hyvässä ja pahassa, mutta on tätä silti mukavampi lukea, kuin useimpia kuivia ja asiallisia raportteja jostain filosofisesta aiheesta. Ja jos ooppera tai Don Giovanni putoaa, niin ehkä tähänkin kannattaa tutustua.
Kierkegaardin tekstille altistuminen on sinälläänkin jo ihan kokemus.
Näkyy, että kirjoittaja on ollut liekeissä, mutta muuta tästä tekstistä ei sitten voikaan sanoa.
VastaaPoistaAikalaistyyliin kuului kirjoittaa pitkiä virkkeitä eikä kunnollinen oikoluku ole kovin vanha keksintö (esim. Immanuel Kantin teksti on samanlaista sivulauseiden ilottelua).
Mielestäni Mozart-esseet on oivaa pohdintaa musiikista. Alussa on loogisesti päätelty, miksi klassinen musiikki on juuri musiikkia aidoimmillaan. Tietysti estetiikka on aina vaikea alue.
Nimimerkit eivät olleet hallitsemattomia: Johannes Climacus esittelee hahmot kerran Constantin Constantius on "Ymmärrys-paatumus", Nuori ihminen "Ajatus-raskasmielisyys" ja Victor Eremita "Sympateettinen ironia"
Sören Kierkegaardia voi suositella kaikille, jotka haluavat ymmärtää mistä kumpuaa länsimainen eksistentialismi, jokaiselle joka haluaa ymmärtää filosofisesti muutamia kristinuskon peruskysymyksiä ja jokaiselle, joka haluaa tehdä tuttavuutta pohjoismaiseen filosofiaan.
KIerkegaardissa kamppailivat koko hänen elämänsä ajan runoilija ja teologi, mikä leimaa hänen tuotantoaan. Hän jakoi elämän kolmeen eksistenssitasoon: esteettinen, eettinen ja uskonnollinen. Niistä hän kirjoitti eri sävyisiä kirjoja humoristiseen sävyyn. Oikeastaan Kierkegaardia ei voi lukea liian vakavamielisesti, mutta kärsivälliselle lukijalle se avautuu.
Mitään filosofia tai kirjailijaa ei pidä arvostella yhden teoksen pohjalta. Suosittelen luettavaksi hyvää yleisesitystä Torsti Lehtinen: Sören Kierkegaard - intohimon, ahdistuksen ja huumorin filosofi.
Terv.Ville
Kiitos kommentista! Lopun "Kierkegaardia ei voi suositella kenellekään" -letkautus toki oli tarkoitettu huumoriksi, toivottavasti ajatus välittyi.
VastaaPoistaLehtisen kirja on kyllä mainio esitys ja olen itse asiassa kaikki Kierkegaardini lukenut hänen suomentaminaan. Lehtinen muistaakseni on myös täsmälleen samaa mieltä Kierkegaardin kielestä ja innostuksen määrästä kuin mitä minä tässä arvostelussa.
Kantin tekstiin verrattuna Kierkegaardin teksti on kyllä ihan hirveää sohjoa. Kantin kieli on vaikeata, Kierkegaardin kieli vaan hajoaa rellestämisen määrästä. Hienoa kamaa Kierkegaard silti toki on. Mahtavia ajatuksia ja on tuollaista intoilua vaan aina ilahduttavaa lukea. Vaatii vaan lukijalta paljon. Pitkää pinnaa ja hyvää työmuistia tai viitseliäisyyttä tehdä muistiinpanoja virkkeen alkupuolesta, että loppupuolella vielä tietää missä mennään.
-J