Leena Krohn - Kolme sokeaa miestä (ja yksi näkevä)

Kärttyisä taiteilija pistää asiat kuntoon. Leena Krohn rules!

Leena Krohnin esseekokoelma on monin tavoin hauskaa luettavaa. Erikoisen jännäksi lukemisen teki se, että luin se heti Oliver Sacksin Musikofilia kirjan perään. Krohnin kirja nimittäin alkaa käsittelemällä ihan täsmälleen samoja aiheita. Krohnin kolme sokeaa miestä seikkailevat kirjojensa kautta myös nimittäin Musikofilia -kirjassa. Jännittävä yhteensattuma.

Leena Krohn kirjoittaa mietteitä ja huomioita vähän kaikesta. Kirjallisuudesta kuitenkin eniten. Selvästi on myös haistettavissa sellainen "kärttyisä taitelija on nyreissään nykynuorisen tilasta" -henki. Sinällään jännittävää, koska Krohn muuten on selvästi ajan hermolla ja kehityksen kärjessä. Hänen mielipiteensä esim. piratismista ovat varsin oikeita. Toinen yhteensattuma. Krohn ottaa selvästi kantaa teosten kopioinnin puolesta ja irvii tekijänoikeuksien puolustajille. Kappas nyt vaan.

Nykynuoriso saa kyllä esseissä huutia. Välillä hyväntahtoisempaan, välillä selvästi närkästyneeseen sävyyn. Emme osaa lukea taidetta ja muutenkin ollaan laiskoja ja ärsyttäviä. Kyllä nykymaailmassa ja nuorisossakin silti on omat puolensa ja valonvälähdyksensä, mutta yleisesti Leena Krohn vaikutti olevan vähän Seela Sellamainen -hahmo. Kärttyinen täti, joka sanoo asiat suoraan ja ryöpyttää ihan estoitta typeryksiä ja lattapäitä.

Krohn on myös selvästi taiteilija. Hän lähestyy koko maailmaa selvästi taiteen ja tunteiden kautta. Tämä näkyy selvänä kontrastina juuri aiemmin luettuun Musikofiliaan. Samasta aiheesta puhe, mutta Sacks lähestyy aihetta taiteellisena neurologina, missä Krohn neurologiaa harrastavana taiteilijana. Jotenkin hienoa, että joka junaan löytyy ja kaikista junista on silti mahdollista katsoa samoja maisemia. Vaikka sitten vähän eri näkökulmasta.

Leena Krohn vaikutti varsin tutustumisen arvoiselta tämän esseekokoelman perusteella. Hienoja ajatuksia ja mainion oloinen hahmo. Tätä aukkoa yleissivistyksessä voisi pyrkiä tilkitsemään piakkoin.