José Saramago - Oikukas kuolema
Lyhyesti ilmaistuna: Mitä - helvettiä?
Ihan oikeesti.
Kauhea hehkutus takakannessa kuinka on suuri ja mahtava kirjailija ja kuinka kirja on riemukas ja elegantti satiiri. Jos jotain, niin eleganttia ei tämä kirja ole nähnytkään. Ihan aikuisten oikeasti jäätävintä kakkaa mitä olen joutunut pitkästä aikaa lukemaan. Pääsin melkein sivulle 30 ja jouduin luovuttamaan täysin turhana yrityksenä.
En tiedä onko tässä ollut mitään järkeä alkuperäiskielelläkään. Jos joku portugalintaitoinen viitsii ystävällisesti tarkistaa? Jos tämä taas on suomentajan tekosia, niin pitää kyllä pistää todella yön mustalle listalle Erkki Kirjalainen.
Mikä tässä sitten on niin kauheaa? No. Tarkistakaa ulos tämä esimerkkivirke:
"Vaikka jo mainittu etusivun otsikko Uusi Vuosi, Uusi Elämä oli heti saanut pilkkaa osakseen kilpailevilta lehdiltä, jotka olivat onnistuneet ammentamaan merkittävimpien toimittajiensa innoituksesta varsin monenkirjavia ja meheviä otsikoita, toisinaan dramaattisia, toisinaan taas lyyrisiä, usein myös filosofisia tai mystisiä, ellei sitten liikuttavan naiiveja, kuten eräänkin kansansuosiota nauttivan lehden vaatimaton Miten Meidän Nyt Käy, perässään graafisena komistuksena vielä valtavan iso kysymysmerkki, se oli kyllä tuskastuttavasta kuluneisuudestaan huolimatta kerrassaan mannaa joillekuille, jotka joko synnynnäisen luonteenlaatunsa tai saamansa kasvatuksen tähden arvostastivat ennen kaikkea vankkaa, enemmän tai vähemmän käytännönläheistä optimismia, olkoonkin että heillä oli aihetta epäillä, että ilmiö oli pelkästään näennäinen ja kenties hyvinkin nopeasti ohimenevä."
Kirja on koko matkalta enemmän tai vähemmän vastaavaa. Esimerkiksi dialogit on kirjoitettu siten, että repliikit erottaa toisistaan pelkkä pilkku ja iso kirjain. Ei mitään muita vihjeitä tai lepotaukoja lukijalle.
Luin tuon esimerkkivirkkeen ääneen yleisölle ja minun käskettiin lopettaa noin puolivälissä. Ei vaan yksinkertaisesti VOI olla niin hieno kirja tai mitään niin hienoa sanottavaa, että lukijan kannattaisi vaivautua kahlaamaan tälläistä lepertelyä lävitse. Epäilemättä joku hieno taiteellinen projekti taas ollut hakea tämmöistä loputonta kujajuoksua ja tahallaan terrorisoida lukijaa. En ole Saramagoa ennen koskaan lukenut, niin en tiedä onko tyylinsä aina tämmöistä vai onko José vaan saanut Oikukasta kuolemaa kirjoittaessa jonkun halvauksen.
Viimeksi jotain etäisesti näin kamalaa on tullut vastaan Kierkegaardia lukiessa. Kierkegaard sentään kirjoittaessaan on rehellisesti ollut niin tulessa, että on joskus puolivälissä virkettä vaan unohtanut mistä nyt edes oli puhumassa. Tämä vaikuttaa vaan laskelmoidulta pelleilyltä ja hah hah -hauskalta tehokeinolta, jonka varmaan pitäisi haastaa lukijaa tai jotain muuta vastaavaa. Kierkegaardia pystyi sentään lukemaan sen verran, että tajusi ajatuksien olevan silkkaa rautaa. Saramagoa en parhaalla tahdollanikaan pysty pakertamaan yhtään pidemmälle, ei vaikka kuinka olisi riemukas ja pulppuileva ja filosofinen rakkaustarina, niin kuin takakansi väittää.
Tätä voi yrittää lukea sellaisena esimerkkinä, että näinkin hullu voi olla.
José Saramago, ei kiesus oikeasti.
Ihan oikeesti.
Kauhea hehkutus takakannessa kuinka on suuri ja mahtava kirjailija ja kuinka kirja on riemukas ja elegantti satiiri. Jos jotain, niin eleganttia ei tämä kirja ole nähnytkään. Ihan aikuisten oikeasti jäätävintä kakkaa mitä olen joutunut pitkästä aikaa lukemaan. Pääsin melkein sivulle 30 ja jouduin luovuttamaan täysin turhana yrityksenä.
En tiedä onko tässä ollut mitään järkeä alkuperäiskielelläkään. Jos joku portugalintaitoinen viitsii ystävällisesti tarkistaa? Jos tämä taas on suomentajan tekosia, niin pitää kyllä pistää todella yön mustalle listalle Erkki Kirjalainen.
Mikä tässä sitten on niin kauheaa? No. Tarkistakaa ulos tämä esimerkkivirke:
"Vaikka jo mainittu etusivun otsikko Uusi Vuosi, Uusi Elämä oli heti saanut pilkkaa osakseen kilpailevilta lehdiltä, jotka olivat onnistuneet ammentamaan merkittävimpien toimittajiensa innoituksesta varsin monenkirjavia ja meheviä otsikoita, toisinaan dramaattisia, toisinaan taas lyyrisiä, usein myös filosofisia tai mystisiä, ellei sitten liikuttavan naiiveja, kuten eräänkin kansansuosiota nauttivan lehden vaatimaton Miten Meidän Nyt Käy, perässään graafisena komistuksena vielä valtavan iso kysymysmerkki, se oli kyllä tuskastuttavasta kuluneisuudestaan huolimatta kerrassaan mannaa joillekuille, jotka joko synnynnäisen luonteenlaatunsa tai saamansa kasvatuksen tähden arvostastivat ennen kaikkea vankkaa, enemmän tai vähemmän käytännönläheistä optimismia, olkoonkin että heillä oli aihetta epäillä, että ilmiö oli pelkästään näennäinen ja kenties hyvinkin nopeasti ohimenevä."
Kirja on koko matkalta enemmän tai vähemmän vastaavaa. Esimerkiksi dialogit on kirjoitettu siten, että repliikit erottaa toisistaan pelkkä pilkku ja iso kirjain. Ei mitään muita vihjeitä tai lepotaukoja lukijalle.
Luin tuon esimerkkivirkkeen ääneen yleisölle ja minun käskettiin lopettaa noin puolivälissä. Ei vaan yksinkertaisesti VOI olla niin hieno kirja tai mitään niin hienoa sanottavaa, että lukijan kannattaisi vaivautua kahlaamaan tälläistä lepertelyä lävitse. Epäilemättä joku hieno taiteellinen projekti taas ollut hakea tämmöistä loputonta kujajuoksua ja tahallaan terrorisoida lukijaa. En ole Saramagoa ennen koskaan lukenut, niin en tiedä onko tyylinsä aina tämmöistä vai onko José vaan saanut Oikukasta kuolemaa kirjoittaessa jonkun halvauksen.
Viimeksi jotain etäisesti näin kamalaa on tullut vastaan Kierkegaardia lukiessa. Kierkegaard sentään kirjoittaessaan on rehellisesti ollut niin tulessa, että on joskus puolivälissä virkettä vaan unohtanut mistä nyt edes oli puhumassa. Tämä vaikuttaa vaan laskelmoidulta pelleilyltä ja hah hah -hauskalta tehokeinolta, jonka varmaan pitäisi haastaa lukijaa tai jotain muuta vastaavaa. Kierkegaardia pystyi sentään lukemaan sen verran, että tajusi ajatuksien olevan silkkaa rautaa. Saramagoa en parhaalla tahdollanikaan pysty pakertamaan yhtään pidemmälle, ei vaikka kuinka olisi riemukas ja pulppuileva ja filosofinen rakkaustarina, niin kuin takakansi väittää.
Tätä voi yrittää lukea sellaisena esimerkkinä, että näinkin hullu voi olla.
José Saramago, ei kiesus oikeasti.
:D
VastaaPoistaItse asiassa tuo esimerkkilause muistuttaa vähän espanjalaista kerrontatyyliä. Syyttäisin siis alkuperäistä versiota. Ja suomenkielinen wikipedia väittää, että Saramagon kirjoitustyyli on yleensäkin tuollaista. Kyllä Nobel-komitea osaa valita palkinnonsaajansa.
Malcolm Lowry. Tulivuoren juurella.
VastaaPoistaHehee. Löytyipäs joku toinenkin, joka ei pitänyt Saramagosta! Olenkin miettinyt jo oliko mulla jokin hetkellinen mielenhäiriö, kun takakannen hehkutuksista huolimatta lukemani oli hirveää sontaa. Itse luin kirjan loppuun asti, vaikka tiukkaa tekikin. Oli vaan pakko nähdä voiko takakansi tosiaan valehdella niin rankasti ja voiko nobelisti todella olla näin täydellinen floppi. Pahinta oli mielestäni mainitsemasi mukahauskuus, joka oli niin vaivaanuttavaa, ettei herättänyt edes myötähäpeää, vaan lähinnä kiukkua.
VastaaPoistaKiesus joo. Luin tän englanniksi boomeilla, oli kyllä silläkin kielellä siis aivan järkyttävän jäätävää paskaa, yhy.
VastaaPoistaYhdistettynä tohon umpivammaiseen ja pakonomaiseen pisteiden käytön välttelyyn joka saa aikaan sivujen mittaisia virkkeitä, on myös hullun siistiä miten Saramagon juttu rönsyää holtittomasti ympäriinsä kaikenlaisiin irrelevanttiuksiin ihan jatkuvasti.
Vielä kun tyyppi toteaa ite eka tyyliin että "seuraavalla ei ole nyt sitten mitään tekemistä minkään kanssa, mut kerrotaan se silti" ja sitten todellakin seuraa sivukaupalla mihinkään olennaiseen liittymätöntä skeidaa >_<
-Juha
Huh, eipä tartte lukea tätäkään kirjaa...
VastaaPoista