Kurt Vonnegut - Siniparta

Selkeästi yksi lempparikirjoilijoistani tämä Vonnegut. Lukenut näitä sekaisin englanniksi ja suomeksi ja nykyisin taktiikka on lainata aina kauhea pino kerralla. Yleensä jotain niistä ei ole aiemmin lukenut. Siniparta taas luotettavaa Vonnegutia. Päähenkilönä on vanhempi mies, sattumukset ovat epätodennäköisiä kuin mikä ja taustalla kummittelee sota.

Rabo Karabekian on epäonnistunut abstrakti ekspressionisti ja ehkä vieläkin epäonnistuneempi isä. Mutta aivan helvetin onnistunut taiteen- ja ihmeellisien sattumien keräilijä. Karabekian on myös melkoisen perinteinen Vonnegutin päähenkilö. Vanhempi mies, joka on ollut vaikka mitä ja saavuttanut käsittämättömiä. Toisaalta taas joutunut elämän potkimaksi ja vaan yksinkertaisesti möhlinyt asiansa omaa hölmöyttään. Ja ollut sodassa.

Koska Siniparta on enemmän tai vähemmän ajatuksenvirtamainen päiväkirja, niin kerronta pomppi vuosista ja paikoista toisiin. Ihmiset silti useimmiten pysyvät samoina, koska ovat sen verran ehtiväisiä. Tämä on taas näitä, että jotkut vain liikkuvat mielenkiintoisemmissa piireissä. Karabekianin kaikki tuttavat ovat vähintään yhtä mielenkiintoisia kuin hän itsekin ja ihan yhtä alttiita ihmeellisille yhteensattumille ja inhimillisille erehdyksille.

Siniparran kohdalla se ei vaan haittaa, että kaikki henkilöt ovat enemmän tai vähemmän ihmemiehiä. Aiemmin blogatussa Lumen tajussa se kävi jotenkin häiritsemään, kun nyt jumalauta jokaisen perheenisän piti olla joku Taika-Jim. Siniparrassa taas on täysin uskottavaa ja loogista, että Karabekianin tuttavapiiri vaan nyt on täynnä enemmän tai vähemmän sukkelia ja umpirikkinäisiä otuksia, joille käy mielenkiintoisia. Semmoinen se on se abstraktin ekspressionismin vaarallinen maailma!

Tämän Vonnegutin luki suomeksi. Yllättävän hyvin sen tyyli kyllä säilyy käännettynä. Useasta kohti kyllä huomasi, että lukee käännettyä tekstiä, mutta se harvoin jäi erikseen häiritsemään. Kunhan vaan arvaa aika tarkkaan miten jutut on luultavasti alunperin kirjoitettu. Viisaammat voivat valistaa onko se sitten merkki hyvästä vai huonosta käännöksestä, jos voi arvata miten alkuperäiskielellä juttu on ilmaistu. Voisi olla ihan mielenkiintoinen aihe pohtia sinällään, itseasiassa.

Vonnegut on vaan yleisesti hyvä. Vaikea sanoa mikä siinä on se juttu, joka iskee kaikista koviten. Pienempänä väistelin vähän Vonnegutin lukemista, kun niitä mainostettiin niin pessimistisinä ja synkkinä ja mustina. Mutta eivät ne ole. Realistisia ja kyynisiä ehkä, mutta hyväntuulisia. Taas se ero tarinoiden välillä, joissa tapahtuu kurjia asioita ja tarinoiden, joissa hinkataan naamaa erikseen siihen että oivoi kun on kurjaa ja on kauheaa ja nyt on paha mieli.

(Välihuomio: Pitää ottaa projektiksi lukea jotain oikeasti klassista tragediaa. Jostain syystä veikkaan, että niistä ei tule sellainen hinkattu olo. Voin olla väärässäkin. Pitää siis selvittää.)

Ei se ole niin vakavaa. Asioiden ottaminen huumorilla on vaan kaunista ja sen Vonnegut tuntuu osaavan.

Siniparta oli todella hyvä, mutta ei ehkä Vonnegutin kirjoista kuitenkaan sellainen eniten tajuntoja räjäyttävä. Saa nähdä paljonko tämä jää kummittelemaan muistiin. Myöskään Kilgore Trout ei vieraillut kirjassa lainkaan, minkä tietysti voi laskea heti vähän miinukseksi, heh. Silti, jos jonkun kirjailijan tuotantoon tutustumista pitäisi tuntemattomalle aikuiselle suositella, niin Vonnegut tulee melkein ekana mieleen varmasti luotettavana ja laadukkaana. Ja Siniparta tuki tuota kuvaa taas vahvasti.

Lukekaa.