L. Onerva - Mirdja
Pahamaineista suomiklassikkoa tähän väliin. L. Onervan räävitön ja epäsovinnainen esikoisromaani Mirjda!
Mirdja Ast on yleislahjakas ja ihan saakelin dramaattinen naisihminen, jolla on keskiraskaita ongelmia itsensä, naiseutensa ja ihmisyytensä kanssa. Yhteiskunta ympärillä ei juurikaan sympatiseeraa tämmöistä vapaata sielua, mutta eivätpä he Mirdjalle juuri mitään silti mahda. Mirdja on kaikesta menneisyyden naisten dramaattisuudestaan huolimatta kova luu, joka lukee Nietzscheä ja tekee omat päätöksensä, vaikka välillä vähän ahdistaakin ja on vaikeaa.
Taakse jää sankka joukko pettyneitä ja hämmentyneitä miehiä, joilta Mirdja vetelee suvereenisti maton alta aina, kun vapauden kaipuu ja tavanomaisuuden pelko iskee kohdalle, eli ihan koko ajan. Ihan teflonista ei ole Mirdjakaan ja kaikki erot ja lyhyet suhteet jättävät aina jälkensä. Vähitellen Mirdjan elämä kuluttaa hänet niin surulliseen jamaan, että hän päättää peräti mennä naimisiin. Siitä vasta sitten seuraakin draamaa ja henkistä tempoilua, mutta sellaista se vissiin on olla taiteellinen ihminen.
Kirja on vuodelta 1908, joka näkyy sekä kielessä, että arvomaailmassa. Mirdjan hävytön elämä kuvataan niin kainosti, että nykylukijana se huono naiseus näkyy vain itsesyytöksien määrässä, eikä missään konkreettisissa teoissa. Kirjassa tapahtuu ehkä kaksi tulista suudelmaa ja siinä on se eksplisiittisen eroottinen materiaali. Säädyllisen kirjakerronnan ystävänä arvostan, vaikka melko jäykästä aikakaudesta tuo meininki kyllä kertoo.
Ajankohta näkyy myös siinä, että Nietzscheä on selvästi luettu tuoreeltaan. Itse tekstikin on välillä huomattavan samanlaista, kuin Nietzschen pahin julistus. Mirdjan pitkäikäisen ystävän Rolfin (esikuva kuulemma Eino Leino) filosofeeraus on ainakin ihan silkkaa Nietzscheä, josta toki saa minulta kaikki pisteet! Loppu on aika masentava, mutta semmoista se oli silloin. Ensin on vaikeaa ja sitten kuolee traagisesti. No niin.
Diggasin itse yllättävän paljon Mirdjan hahmosta. Jos lähtökohtana on super-super-dramaattinen ja tunteellinen nainen, joka morkkistaa yleisesti elämäänsä, niin se ei välttämättä ole semmoista, mistä ensimmäisenä ajattelisin olevani kovin innoissani. Mirdja on kuitenkin vaikeilustaan huolimatta hieno ja kovapäinen yksilö, vaikka vähän epätasapainoinen tapaus noin henkisellä puolella muuten onkin. Pistää kiukkuisesti kampoihin yhteiskunnalle ja valmiille malleille, vaikka sitten väsyykin taisteluun jossain vaiheessa. Pisteet hyvästä yrityksestä!
Merkittävää kamaa, kielen takia hauskaa luettavaa, joskin muuten aika raskassoutuinen yleistunnelma toki. Helppoa ei ole ollut olla yksilö, eikä varsinkaan nainen tuohon aikaan. Hatunnosto Mirdjalle ja Onervalle siitä.
P.S. Wikipedia paljasti, että L. Onerva hankkitui myöhemmin naimisiin Leevi Madetojan kanssa. Madetoja taas on yksi minun ihan lemppareista laulumusiikkia tehneistä suomalaisista säveltäjistä. Kappas!
Mirdja Ast on yleislahjakas ja ihan saakelin dramaattinen naisihminen, jolla on keskiraskaita ongelmia itsensä, naiseutensa ja ihmisyytensä kanssa. Yhteiskunta ympärillä ei juurikaan sympatiseeraa tämmöistä vapaata sielua, mutta eivätpä he Mirdjalle juuri mitään silti mahda. Mirdja on kaikesta menneisyyden naisten dramaattisuudestaan huolimatta kova luu, joka lukee Nietzscheä ja tekee omat päätöksensä, vaikka välillä vähän ahdistaakin ja on vaikeaa.
Taakse jää sankka joukko pettyneitä ja hämmentyneitä miehiä, joilta Mirdja vetelee suvereenisti maton alta aina, kun vapauden kaipuu ja tavanomaisuuden pelko iskee kohdalle, eli ihan koko ajan. Ihan teflonista ei ole Mirdjakaan ja kaikki erot ja lyhyet suhteet jättävät aina jälkensä. Vähitellen Mirdjan elämä kuluttaa hänet niin surulliseen jamaan, että hän päättää peräti mennä naimisiin. Siitä vasta sitten seuraakin draamaa ja henkistä tempoilua, mutta sellaista se vissiin on olla taiteellinen ihminen.
Kirja on vuodelta 1908, joka näkyy sekä kielessä, että arvomaailmassa. Mirdjan hävytön elämä kuvataan niin kainosti, että nykylukijana se huono naiseus näkyy vain itsesyytöksien määrässä, eikä missään konkreettisissa teoissa. Kirjassa tapahtuu ehkä kaksi tulista suudelmaa ja siinä on se eksplisiittisen eroottinen materiaali. Säädyllisen kirjakerronnan ystävänä arvostan, vaikka melko jäykästä aikakaudesta tuo meininki kyllä kertoo.
Ajankohta näkyy myös siinä, että Nietzscheä on selvästi luettu tuoreeltaan. Itse tekstikin on välillä huomattavan samanlaista, kuin Nietzschen pahin julistus. Mirdjan pitkäikäisen ystävän Rolfin (esikuva kuulemma Eino Leino) filosofeeraus on ainakin ihan silkkaa Nietzscheä, josta toki saa minulta kaikki pisteet! Loppu on aika masentava, mutta semmoista se oli silloin. Ensin on vaikeaa ja sitten kuolee traagisesti. No niin.
Diggasin itse yllättävän paljon Mirdjan hahmosta. Jos lähtökohtana on super-super-dramaattinen ja tunteellinen nainen, joka morkkistaa yleisesti elämäänsä, niin se ei välttämättä ole semmoista, mistä ensimmäisenä ajattelisin olevani kovin innoissani. Mirdja on kuitenkin vaikeilustaan huolimatta hieno ja kovapäinen yksilö, vaikka vähän epätasapainoinen tapaus noin henkisellä puolella muuten onkin. Pistää kiukkuisesti kampoihin yhteiskunnalle ja valmiille malleille, vaikka sitten väsyykin taisteluun jossain vaiheessa. Pisteet hyvästä yrityksestä!
Merkittävää kamaa, kielen takia hauskaa luettavaa, joskin muuten aika raskassoutuinen yleistunnelma toki. Helppoa ei ole ollut olla yksilö, eikä varsinkaan nainen tuohon aikaan. Hatunnosto Mirdjalle ja Onervalle siitä.
P.S. Wikipedia paljasti, että L. Onerva hankkitui myöhemmin naimisiin Leevi Madetojan kanssa. Madetoja taas on yksi minun ihan lemppareista laulumusiikkia tehneistä suomalaisista säveltäjistä. Kappas!
Joo, siitä Onervan, Madetojan ja Leinon kuviosta saakin draamaa irti...
VastaaPoista